Pässejä huutokaupataan verkossa ensimmäistä kertaa
Suomen ensimmäinen pässien verkkohuutokauppa päättyy perjantaina. Tarjonta verkossa on selvästi perinteisiä huutokauppoja runsaampaa.
Tuottajat ovat selvästi tarttuneet uuteen mahdollisuuteen, sillä myynnissä on yli 90 pässiä. Lisäksi myytävänä on joitakin uuhia eli emolampaita.
Uutta toimintatapaa haluttiin kokeilla erityisesti tautitilanteen, eli lähinnä eri puolilla maata liikkuvan orf-epidempian, sekä uusien tautivalvontojen vuoksi, Suomen lammasyhdistyksen toiminnanjohtaja Pia Parikka kertoo.
Verkossa toteutettavan huutokaupan toivottiin myös lisäävän pässien tarjontaa, mikä näyttää toteutuneen.
Sähköisten toimintatapojen kehittäminen kiinnostaa lammastoimialaa muutenkin. ”Verkkokauppa on tätä päivää.”
Verkossa käytävässä kaupassa hyvien ja mahdollisimman totuudenmukaisten valokuvien merkitys korostuu.
”Eläin tulisi valmistella kuvanottoa varten kuten oikeaan huutokauppaan. Se keritään ja asetellaan hyvin, ja kuva otetaan oikeasta kuvakulmasta.”
Pässihuutokauppa on lampaanjalostajille vuoden kohokohta, jota odotetaan innolla ja jännitetään etukäteen, Parikka kertoo.
”Valitettavasti kollegojen tapaamisen tuoma lisä jää verkkohuutokaupassa toteutumatta.”
Toinen huono puoli on Parikan mukaan se, ettei valokuvista ja taustatiedoista aina saa kaikkea tärkeää tietoa irti.
”Jos eläin hakuhetkellä osoittautuu tyystin odotusten vastaiseksi, ostajalle jää vielä oikeus kaupan purkuun. Silloin toiseksi korkein tarjous voittaa.”
Tarjouksia eläimistä voi jättää perjantai-iltapäivään asti ja kaupat eläimistä tehdään tulevan viikonlopun aikana tiloilla.
Huutokaupan järjestää Pro Agria Etelä-Suomi. Myymättä jääneet pässit jäävät tarjolle sen ylläpitämälle Lammasnetti.fi-sivustolle.
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
