Atria aikoo purkaa porsasruuhkaa Ruotsin-viennillä
Atrian sikaketju on ollut etenkin porsaiden osalta ruuhkainen jo vajaan vuoden ajan. ”Jos 10 000 porsasta saataisiin pois ketjusta, se auttaisi jo paljon”, sanoo Atria Sian johtaja Stefan Saaristo.Tällä hetkellä tilat joutuvat odottamaan porsaiden noutoa keskimäärin 3–4 viikkoa, Atria Sian johtaja Stefan Saaristo kertoo.
Saaristo sanoo yhtiön pyrkivän tilanteen tasaamiseen monin keinoin.
Teurastusta on jo koetettu vauhdittaa. Muina keinoina pohditaan investointeja sekä porsaiden vientiä.
Mahdollinen vienti suuntautuisi Ruotsiin, jonka tilannetta yhtiö seuraa aktiivisesti.
”Jos 10 000 porsasta saataisiin pois ketjusta, se auttaisi jo paljon”, Saaristo sanoo.
Viimeisin ja huonoin keino olisi emakoiden vähentäminen. Sitä Atria pyrkii välttämään.
”Kaikkia emakoita tarvitaan vielä. Katse on oltava tulevaisuudessa, kotimaisen lihan tuotanto ei saa vähentyä.”
Ketju kaipaa lisää lihasikapaikkoja
Pidemmän aikavälin ratkaisuna sikaketjun ongelmiin Saaristo näkee ketjuttamisen tehostamisen.
”Tarvitsemme uutta mallia ja kannustusta siihen tämän vuoden aikana. Läpivienti pitää olla selvillä, kun porsas syntyy.”
Nykyisen tilanteen taustalla on useita syitä.
Saaristo mainitsee esimerkiksi kustannusten nousun aiheuttaman poistuman lihasikapaikoissa sekä emakoiden tuottavuuden parantumisen jalostuksella.
Atrian tavoitteena on saada mahdollisimman pian yli 20 000 lihasikapaikkaa lisää.
Vuoteen 2017 lihasikapaikkoja tarvitaan 30 000–40 0000, jotta rakennemuutoksen seuraukset saadaan korvattua, Saaristo sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

