Koiria sairastuttavat bakteerit yhä vastustuskykyisempiä antibiooteille
Lemmikki- ja harrastuskoiria sairastuttavista bakteereista löytyy yhä enemmän antibiooteille vastustuskykyisiä kantoja. Suomen tilanne on kuitenkin hyvä ja eläimistä eristetyt bakteerit pääosin reagoivat antibiootteihin.Antibioottien tehon säilyttäminen on ongelma sekä ihmis- että eläinlääketieteessä. Koko Euroopan yhteisön alueella on havaittu, että abtibiooteille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamat infektiot ihmisillä ovat lisääntymässä.
Suomessa käytetään huomattavasti vähemmän mikrobilääkkeitä kuin useassa Euroopan maassa, kun käyttö suhteutetaan eläinten lukumäärään. Esimerkiksi tetrasykliinien kokonaiskulutuksen osalta ero on yli kymmenkertainen, Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kerrotaan.
Eläimistä eristettyjen bakteerien antibioottiresistenssitilanne on Suomessa ollut kansainvälisesti vertailtuna hyvä. Zoonoosibakteereita eli eläimistä ihmisiin tarttuvia bakteereita todetaan tuotantoeläimissä ja niistä saatavissa kotimaisissa elintarvikkeissa harvoin. Tutkitut kannat ovat yleensä olleet hyvin herkkiä antibiooteille. Zoonooseja ovat muun muassa salmonella ja kambylobakteeri.
Huolestuttavana Evira pitää sitä, että joidenkin erityisesti lemmikki - ja harrastuseläinten tautia aiheuttavien vastustuskykyisten bakteerien määrä kasvaa.
Esimerkiksi koirien tulehduksia aiheuttavat Staphylococcus pseudintermedius -bakteerit ovat olleet vastustuskykyisiä useille antibiooteille yli kymmenen vuoden ajan.
Perjantaina 18.11. vietetään Euroopan antibioottipäivää. Päivän tarkoituksena on muistuttaa antibioottien vastuullisesta käytöstä, jotta niiden teho säilyy myös tulevaisuudessa.
Antibioottipäivän järjestää EU:n tartuntatautivirasto (European Centre for Disease Prevention and Control, ECDC) yhdessä Euroopan komission ja jäsenmaiden viranomaisten, alan järjestöjen sekä Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

