Rikka-aineilla ja masennuksella yhteys?
Tuore tutkimus viittaa siihen, että rikkakasvien torjunta-aineiden käytöllä ja viljelijän masennuksella saattaisi olla yhteys.
Reuters kertoo tutkimuksesta, joka julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.
Tutkimuksen vetäjä Marc Weisskopf Harvardin yliopistosta toteaa, ettei rikkatorjunta-aineiden ja masennuksen välisestä yhteydestä voida olla varmoja, mutta asiaa on syytä tutkia lisää.
Tutkimuksessa oli mukana 567 ranskalaista viljelijää. Tutkijat selvittivät, millaisia torjunta-aineita he olivat käyttäneet sekä olivatko he saaneet hoitoa masennuksen takia.
83 viljelijää oli kärsinyt masennuksesta. 47 heistä ei ollut ruiskuttanut torjunta-aineita, 36 oli.
Kun tarkasteluun otettiin mukaan masennukseen liittyviä tekijöitä kuten ikä ja tupakointi, tutkijat päätyivät siihen, että rikkakasvien torjunta-aineita ruiskuttaneet viljelijät kärsivät masennuksesta lähes kaksi ja puoli kertaa niin usein kuin muut.
Tuholais- ja sienitautien torjunta-aineiden ja masennuksen väliltä ei löytynyt yhteyttä. Tutkijat arvelevat, että niiden riskit tunnetaan paremmin ja niiltä suojaudutaan kunnolla.
Tutkijaryhmä huomauttaa, ettei tutkimuksessa selvitetty muita terveysongelmia, jotka heikentävät työkykyä ja saattavat siten aiheuttaa masennusta. Siksi herbisidien käytön ja masennuksen yhteydestä ei tämän kokeen perusteella voida olla varmoja.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
