Kiuruvedellä kesällä konemessut
Maito-Suomen sydämessä Kiuruvedellä järjestetään ensi kesänä uudet konemessut. Viljo 2012 -messut on tarkoitettu ammattilaisille, koneista, työnäytöksistä ja asiatiedosta kiinnostuneille maatalousyrittäjille.
Ajatus lähti viljelijöiden itsensä keskuudesta, näyttelyn puuhamies Mikko Remes kertoo. Messuja rakentamaan perustetaan Viljelijän Konemessut Oy, jonka enemmistöosakkaana on Remes. ”Jos takkiin tulee, siinä suhteessa maksetaan kuin on osakkuuksia”, Remes nauraa.
Tällä hetkellä hanke näyttää lähteneen lupaavasti liikkeelle. Kaupungin kanssa on käyty yhteistyöneuvottelut ja lisäksi haetaan seudullista rahaa.
”K-Maatalous ja Agrimarket ovat paikallistasolla lähteneet soittelemaan läpi omia edustuksiaan ja katsomaan, millaisella konseptilla tulevat mukaan. Vastaanotto on ollut hyvä.”
Messupaikkana on Remeksen maatila Pyhännäntien varrella. Koneita esitellään käytännön töissä pellolla. ”Joen takana olevalta rinnepellolta on hyvä näkymä näyttelyalueelle: työn jälki näkyy selkeästi.”
Myös navetassa tapahtuu: siellä voidaan järjestää muun muassa kuivitusnäytöksiä. Aperehun sekoitustakin pääsee seuraamaan.
Remeksen ajatuksena on koota paikan päälle kaikki investointia suunnittelevan viljelijän tarvitsemat palvelut.
”Haluan paikalle ympäristölupien myöntäjän kertomaan lupaprosessista, elykeskuksen valvontaviranomaisen kertomaan hyvinvointituen muutoksista, rakentajia, eläinlääkintäosaajia ja muita asiantuntijoita.”
Myös pankit ovat lähdössä mukaan.
Kävijätavoite on 5 000 henkeä, joista 90 prosenttia ammattiviljelijöitä.
”Jos tähän päästään, olemme onnistuneet.”
Messut halutaan jatkossa järjestää joka vuosi. ”Ensimmäinen vuosi on näytön paikka”, Remes toteaa.
Messut alkavat perjantaina 27.7. Silloin näytteilleasettajilla on mahdollisuus kutsua omia kutsuvieraitaan alueelle. Lauantaina ja sunnuntaina portit ovat auki kaikille.
Pääsylipun hinta on 12 euroa.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
