Biohiili tehostaa lannan kompostointia – alkuun ilman kallista alkupääomaa
Luonnonvarakeskus selvitti yritysten tilauksesta biohiilen vaikutusta lannan kompostoinnissa.
Biohiilellä on tutkimusten mukaan useita hyötykäyttöjä. Sen vaikutuksia erityisesti karjanlannan kompostointiin selvitettiin Luonnonvarakeskuksen kokeissa. Kuva: Kari SalonenBiohiilen vaikutusta lannan kompostointiin on tutkittu reilu 1,5 vuotta kestäneessä hankkeessa, jonka kokeet ryhmä pienyrityksiä teetti Luonnonvarakeskuksella (Luke).
Tulosten perusteella järkevintä on lisätä biohiili lannan, lietteen tai muun ravinnepitoisen kompostin joukkoon mahdollisimman varhain.
Hankkeen tulokset ovat samansuuntaiset kuin vastaavat kansainväliset tutkimukset.
Biohiilen käyttö nopeuttaa ja tehostaa kompostoitumista, mikä myös pienentää kompostikasan kokoa, vähentää hajuja ja laskee haitallisten kaasujen, ammoniakin, metaanin ja ilokaasun, haihtumista.
Suomen ilmastossa kompostoinnin nopeutuminen on keskeinen kustannustekijä.
Raportin laskelmien mukaan laatikollinen biohiiltä riittää 2,8 kuutioon lantaa tai muuta kompostimassaa. Sen kustannus on noin 60 euroa.
Mikäli biohiilellä saadaan lannan käsittelyssä 9,50 euron säästö tai peltokasvien kasvussa samansuuruinen lisätuotto hehtaarilta, biohiilen käyttö on taloudellisesti perusteltua.
”Kynnys biohiilen käyttöön on matala. Puhutaan sadoista, ei kymmenistätuhansista euroista. Joka tilalla on mahdollisuus parantaa kompostin laatua tai lietteen ominaisuuksia ilman erillisiä investointeja”, toteaa selvitysraportin koostanut Carbons Finland Oy:n toimitusjohtaja Markku Suutari.
Tutkimuksessa käytettiin eri raaka-aineita: lehmän kuivalantaa, biokaasutuotannon kuivajaetta, erilliskerättyä biojätettä, yhdyskuntien lietettä ja hevosenlantaa. Tulokset keskittyvät lehmänlannan kompostointiin.
Biohiilen rinnalla kompostimassaan lisättiin pyrolyysinestettä eli puutislettä. Se hidasti kompostoitumisen käynnistymistä, mutta sen jälkeen prosessi oli nopea.
Pyrolyysinesteen osalta ongelmana on, ettei sillä ole EU:n Reach-asetuksen mukaista hyväksyntää eikä sitä näin ollen myydä Suomen markkinoilla.
Biohiilihanke kuului hallituksen ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmaan. Luke hoiti analyysit, kasvatuskokeet ja pikakompostoritestit.
Tutkimusraporttia rahoittivat Carbons Finland, Humuspehtoori ja Ecomation, ja mukana olivat myös Pro Agria, Luomuliitto, ProFur ja Gasum.
Fakta: Biohiilen käyttö
Kompostoinnissa biohiilellä on useita hyödyllisiä vaikutuksia.
Kun massan lämpötila nousee nopeammin ja korkeammalle, kypsyminen on kaikenlaisissa komposteissa nopeampaa. Kompostimassa haisee vähemmän.
Kuivalantaan lisättynä haitallisia kasvihuonekaasuja haihtuu lisäksi vähemmän.
Sekoitettuna lietelantaan maitohappobakteerien kanssa ravinteet eivät katoa ja ne ovat käyttökelpoisemmassa muodossa.
Biotisleen ja –hiilen käyttö kompostoinnin tehostajana. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma loppuraportti. Carbons Finland Oy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
