Wapusta lisäysrehuvehniin
SEINÄJOKI (MT)
Boreal tuo markkinoille erityisesti toiselle ja kolmannelle viljelyvyöhykkeelle tarkoitetun rehuvehnän Wapun.
Wappu on ominaisuuksiltaan hyvin samanlainen kuin vanhempi vehnälajike Anniina.
Suurin ero lajikkeiden välillä näkyy vasta kaikkein korkeimmilla satotasoilla. Silloin Wappu kasvattaa eroa Anniinaan, kertoo Wapun jalostaja Mika Hyövelä Boreal kasvinjalostuksesta.
Satopotentiaali tulee esiin intensiivisessä viljelyssä. Siksi Wappu on Trappen lisäksi mukana Hantulan lannoituskokeessa.
Wappu on aikainen ja lujakortinen kevätvehnä. Suurijyväisenä se soveltuu hyvin rehun raaka-aineeksi.
Pohjanmaalla on vehnästä alituotantoa, kertoo Hankkija-Maatalouden kehityspäällikkö Martti Yli-Kleemola.
”Wapusta saadaan hyvää raaka-ainetta Suomen Rehun Seinäjoen tehtaalle.”
Yli-Kleemolan mukaan Wapulle tullaan todennäköisesti tekemään kaksi eri kasvuohjelmaa: rehu- ja leipävehnälle omansa.
Siementä saa ensi kevään kylvöille vain rajoitetusti, Yli-Kleemola kertoo. Vuonna 2014 siementä sen sijaan riittää jo kaikille.
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
