Äänestys neonikotinoideista siirtyi kevääseen – EU-komissio rajaisi käytön kasvihuoneisiin
Suomessa neonikotinoidilla peitattujen siementen käytölle on jo myönnetty poikkeuslupa ensi keväälle.EU-komissio ehdottaa, että neonikotinoideja sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttö sallittaisiin vain kasvihuoneissa. Suomessa neonikotinoidia sisältäviä peittausaineita on käytetty kevätkylvöisillä öljykasveilla kirppatuhojen ehkäisemiseen.
Ehdotuksesta oli tarkoitus äänestää tänään keskiviikkona elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean kokouksessa.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa ei ole kuitenkaan saanut vielä valmiiksi neonikotinoideja koskevaa tutkimusraporttiaan eivätkä kaikki jäsenmaat ole muodostaneet asiasta omaa kantaansa.
Siksi komission ehdotuksesta äänestetään vasta keväällä Efsan raportin valmistuttua.
Neonikotinoideja käytetään hyönteisten torjuntaan. Sen vuoksi niiden arvellaan olevan uhka myös mehiläisille ja muille pölyttäjähyönteisille.
Efsan valmisteleman raportin tavoitteena onkin koota tulevaa päätöstä varten yhteen eri jäsenvaltioissa laaditut tutkimukset neonikotinoidien käytön ja mehiläiskuolemien yhteyksistä.
Tutkimusta on tehty pelto-olosuhteissa myös Suomessa. Näiden tutkimusten perusteella ei ole saatu näyttöä öljykasvinsiementen käytön ja mehiläiskuolemien välillä, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa tiedotteessaan.
Suomessa Tukes on jo myöntänyt poikkeusluvan neonikotinoidivalmisteilla peitattujen siementen käyttöön ensi keväänä.
"Öljykasvien viljely on Suomelle erityisen tärkeää mehiläisten ravintokasvina, viljelykierrossa ja valkuaisomavaraisuuden takaajana", korostaa Tukesin ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila.
Hän muistuttaa, että Suomessa öljykasvit ovat suurelta osin kevätkylvöisiä. Jos käytettävää siementä ei peitata, vain pieni osa siemenistä kehittyisi taimiasteille.
Käytettävissä ei ole myöskään muita korvaavia menetelmiä. Korvaavaa valmistetta on testattu, mutta sen biologisesta tehokkuudesta ja riskeistä ei ole riittävästi tietoa.
Lue myös:
Tukes myönsi poikkeusluvan kevätöljykasvien peittausaineille
Peittaus ei haittaa mehiläisiä Suomen oloissa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

