
Traktorin taidokas fiksaus antaa koneelle jatkoaikaa – myös sianlannan hajusta päästään eroon
Traktorin kunnostaminen nättiin ja lakipykälien vaatimaan kuntoon itse ei kaikkia kiinnosta. Silloin konepaja hoitaa työkoneen kuntoon.
Kunnostettavaksi tuleva kone käydään huolellisesti läpi, jotta uusi omistaja saa moitteettomasti toimivan ja fiksulta näyttävän koneen käyttöönsä, Janne Putkonen kertoo. Kuva: Visa Vilkuna
Kunnostettavasta koneesta on vaikea antaa niin sanottua könttähintaa, koska osia kunnostukseen irroteltaessa eteen tulee usein ikäviäkin yllätyksiä. Kuva: Visa VilkunaSeinäjoen Konehuolto on erikoistunut traktoreiden ja kaivureiden kunnostukseen. Janne Putkosen vetämällä yrityksellä on käytössään noin 200 neliömetrin tilat, joihin mahtuu kerralla neljä traktoria.
Janne korostaa heti alkuun, että fiksaamisessa eli ammattilaisen tekemässä koneen kunnostuksessa ei koskaan ole kyse jonkin vian tai huonon yleiskunnon peittelystä. Jannen mukaan myyjillä on aina kuvat traktorista ennen ja jälkeen kunnostuksen. Näiden perusteella asiakkaan on helppo nähdä mistä on ollut kyse ja mitä on tehty.
"Me laitamme koneen sekä liikenneturvallisuuden että työturvallisuuden kannalta moitteettomaan kuntoon. Sen lisäksi poistamme ruosteen, hiomme ja maalaamme tarvittavat osat. Ohjaamo pestään ja rikkoutuneet sisustusmateriaalit vaihdetaan", Janne Putkonen luettelee.
Jannella on kokemusta koneiden kunnostamisesta pitkältä ajalta. Ensimmäisen kaivurin hän fiksasi yhdessä Etelä-Pohjanmaan kaivuriosaaja Seppo Salomäen kanssa. Salomäen veljesten opeilla Jannestakin on tullut melkoinen velho koneiden fiksaamisessa.
Turvallisuus- ja ulkonäköasioiden lisäksi Seinäjoen Konehuolto tekee jonkin verran korjauksiakin. Pienet öljyvuodot tiivistetään ja konetta käydään muutenkin tarkalla silmällä läpi.
Seinäjoen Konehuollolla on Jannen lisäksi kaksi työntekijää ja työtä on riittänyt kaikille ihan mukavasti. Koneita tulee fiksattavaksi useammalta yritykseltä ja osin yksityisiltäkin. Viljelijät ja urakoitsijat tuovat koneensa kasvojen kohotukseen, jolloin kone saa vuoden pari lisäaikaa ennen uuteen vaihtamista. Traktoripuolen suurin yksittäinen asiakas on Agco Suomen eli Valtran ja Fendtin Seinäjoen myyntipiste.
"Valtran myyjien kanssa on mukava tehdä yhteistyötä. Pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen siitä, mitä traktorille pitää tehdä. Ilman sen kummempia palavereja noudamme koneen, laitamme sen kuntoon ja palautamme sen takaisin vaihdokkien rivistöön", Janne Putkonen selventää.
Kun työn tekijän ja teettäjän välillä vallitsee avoin luottamus, työ sujuu nopeasti ilman turhanaikaisia jahkailuja ja selvittelyjä. Acgo Suomen konemyyjä Antti Mäntylä on erittäin tyytyväinen Seinäjoen Konehuollon kanssa tehtävään yhteistyöhön. Tällä systeemillä kumpikin osapuoli saa keskittyä omaan ydinosaamisensa.
Selkeällä tuntilaskutuksella tehtävä traktoreiden fiksaaminen kestää yhdestä päivästä kolmeen–neljään päivään. Kunnostettavasta koneesta on vaikea antaa niin sanottua könttähintaa, koska osia kunnostukseen irroteltaessa eteen tulee usein ikäviäkin yllätyksiä.
Joissakin traktorissa on niin sanottu hajuhaitta eli sianlannan haju, joka Janne Putkosen mukaan teettää enemmän työtä. Huolellisen pesun jälkeen ohjaamon toppaukset voidaan usein joutua poistamaan ja ohjaamo käsittelemään hajunpoistoaineella. Mutta kaikissa tapauksissa haju on saatu poistetuksi.
Puhdistustyössä koneiden sähkölaitteiden kanssa on oltava varovainen. Väärään kohtaan ammuttu painepesurin suihku saattaa tulla yllättävän kalliiksi boksien pimenemisenä.
Vanhemmissa traktorissa oli usein melko suorat pellit. Ne pystyy oikomaan kohtuullisella työmäärällä. Nykykoneiden pellit ovat pyöreitä, joka tekee niiden oikomisesta työlästä. Usein pellit ovat kaiken lisäksi muovia, jolloin useasti taloudellisesti viisain ratkaisu on hankkia särkynyt osa varaosista.
Fiksaaminen sujuu pääosin maalaisjärkeä käyttämällä. Toisinaan eteen tulee tilanteita, joissa spesialistin apu on tarpeen. Tällöin Janne ottaa yhteyttä valtuutettuun Agco Suomen sopimushuoltaja Nurmon Traktorihuollon ammattilaisiin, joilta saa arvokkaat neuvot viivytyksettä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
