Opetuksen uudistajasta vuoden eläinlääkäri
Vuoden eläinlääkäriksi on valittu eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, tiedekunnan pedagoginen yliopistonlehtori Mirja Ruohoniemi.Ruohoniemi on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran diagnostisen kuvantamisen parissa, Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Kirsi Sario kertoo.
Sen jälkeen hän on paneutunut pedagogiikkaan ja eläinlääketieteen opintojen uudistamiseen.
Ruohoniemi on selvittänyt esteitä opiskelijoiden valmistumisen tieltä, tehnyt opetuksen ymmärrettävämmäksi yhdistämällä asioita kokonaisuuksiksi ja selkiyttänyt opintojen alkuvaiheessa tarjottavan kokonaiskuvan esittämistä opiskelijoille.
Hän on asiantuntijana mukana myös kansainvälisessä eläinlääketieteen opetuksen laadunvarmistuksessa.
Ruohoniemi on saanut muun muassa hyvän opettajan Eino Kaila -palkinnon Helsingin yliopistolta. Kiitosta on tullut myös opiskelijoilta ja kollegoilta.
Pedagogiikan tutkimuksen lisäsi Ruohoniemi on työskennellyt oikeustieteen tutkijoiden kanssa, ohjannut väitöskirjoja ja erikoistumistöitä sekä luennoinut jatko-opiskelijoille. Hän on myös perehtynyt johtamiseen ja koulutuspolitiikkaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
