Vakuutusyhtiö vastaa – Näin Teuvan kalkkunatuhon kaltaisissa tapauksissa toimitaan
Vakuutuskorvaus maksetaan kehityspäällikön mukaan vahinkotapahtumasta vähintään 30 vuorokauden kuluessa.
Kehityspäällikön mukaan tuotantoeläinvakuutuksissa korvataan kuolleiden ja eläinlääkärin määräyksestä lopetettujen eläinten arvot sekä mahdollinen katetuoton menetys. Kuva: Markku VuorikariLähi-Tapiolan kehityspäällikkö Jaana Sohlman kertoo, että kun vakuutusyhtiö saa ilmoituksen, ensin katsotaan, mikä vakuutus asiakkaalla on. Tuotantoeläinvakuutuksissa on hänen mukaansa yleisesti useampia eritasoisia vakuutuksia.
Suppeimmalta tasolta korvataan yleensä palon, salamaniskun tai myrskyn aiheuttamia vahinkoja. Siipikarjan tukehtumis- ja tallautumisvahingot vaativat siis laajemman tason vakuutusta.
"Jos tällainen laajemman tason vakuutus löytyy, vahinkoilmoitus kirjataan ja sen jälkeen alkaa vahingonselvittely", Sohlman sanoo.
Sohlman korostaa, että vakuutusehdoissa määritellään korvattava vahinko. Lähi-Tapiolan tuotantoeläinvakuutuksissa siipikarjan paniikinomaisesta käyttäytymisestä aiheutuneet vahingot käsitellään tapaturmaisina vahinkoina. Vahinkoselvitykseen pyydetään usein Sohlmanin mukaan myös eläinlääkärin lausunto tapahtumasta.
"Vahingon taustietoina haluamme tietää, mitä sellaista poikkeuksellista tilan ympäristössä tai olosuhteissa on tapahtunut, että paniikkikäyttäytymistä on ollut. Mutta, jos tapaturma on tapahtunut ja linnut kuolleet, korvausperuste on olemassa", hän kertoo.
Vakuutuskorvaus maksetaan Sohlmanin mukaan vahinkotapahtumasta vähintään 30 vuorokauden kuluessa. Tässä ajassa ei kuitenkaan välttämättä saada selville vahingon aiheuttajaa. Voi myös olla niin, ettei ketään tai mitään tahoa aseteta vastuulliseksi lainkaan.
"Vakuutusyhtiöllä on kuitenkin takautumisoikeus maksamaansa korvaukseen, jos vahingon aiheuttanut taho myöhemmin selviää", hän sanoo.
Kehityspäällikön mukaan tuotantoeläinvakuutuksissa korvataan kuolleiden ja eläinlääkärin määräyksestä lopetettujen eläinten arvot sekä mahdollinen katetuoton menetys.
"Eläinten arvot sekä menetetyn katetuoton määrä saadaan normaalin vahinkoselvityksen kautta joko vakuutuksenottajan antamilla tiedoilla tai ulkopuolisen tahon antamilla asiantuntija-arvioiden perusteella. Lisäksi korvataan eläinten hävittämisestä aiheutuneet kustannukset", hän täsmentää.
Lue lisää:
Ilmatieteen laitos Teuvan kalkkunatuhosta: Ei ukkosta Teuvalla keskiviikkona aamupäivällä
Ilmailuopisto pahoittelee Teuvan kalkkunatilan vahinkoa – ukkostakin esitetään melun aiheuttajaksi
Lentokone lensi kalkkunahallin yli, 1300 lintua kuoli
Ilmavoimat kalkkunatuhosta: Ei harjoitustoimintaa Teuvalla keskiviikkona aamupäivällä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
