Maahantunkeutuja ei ota talttuakseen – Saksa rakentaa entistä vahvempaa aitaa itärajalleen
Erittäin vakava eläintauti pitää Saksan sianlihantuotannon varpaillaan. Järeistä toimista huolimatta afrikkalainen sikarutto jatkaa leviämistään.
Afrikkalaista sikaruttoa ei ole todettu koskaan Suomessa. Itärajan takaa vaeltavat villisiat ovat vakava tautiriski. Kuva: Lari LievonenKevyt sähköaita ei ole onnistunut pidättelemään Puolasta Saksaan vaeltavia villisikoja eikä niiden mukanaan tuomaan afrikkalaista sikaruttoa (ASF). Nyt Brandenburgin osalvaltio on päättänyt, että itärajalle rakennetaan aikaisempaa jykevämpi aita, Feed Strategy kertoo.
Aidasta ei kuitenkaan ole paljon iloa, jos ihmiset jättävät siinä olevat portit auki. Osavaltion viranomaiset kehottavatkin sulkemaan portit huolellisesti.
Afrikkalaista sikaruttoa todettiin ensimmäisen kerran Saksassa Brandenburgissa Spree-Neißen alueella. Ikävä uutinen taudin leviämisestä saatiin syyskuussa 2020. Taudin epäillään kulkeutuneen maahan Puolasta tulleiden villisikojen mukana.
Kuluneen parin vuoden aikana Saksassa on todettu afrikkalaista sikaruttoa lähes 4 500 villisiassa. Tauti on saastuttanut myös seitsemän sikalaa.
Sitten vuoden 2020 Euroopassa on afrikkalasen sikaruton takia kuollut tai tapettu noin 1,5 miljoonaa sikaa. Villisikoja arvioidaan kuolleen noin 35 000.
Tänä vuonna Euroopassa on villisioista löydetty afrikkalaista sikaruttoa runsaat 5 800 taudinpurkausta. Pahiten tauti vaivaa Puolaa, jossa tautitapauksia on runsas 1 600. Kakkospaikkaa pitää Saksa noin 1 300 tapauksella. Seuraavina tulevat Latvia, Unkari, Slovakia ja Romania.
Kotieläiminä pidetyistä sioista tautia on todettu noin 470 tapausta pääasiassa pienissä takapihasikaloissa. Vaikein tilanne on Romaniassa, missä tapauksia on noin 270. Pari tuoreinta todettiin suurissa tuotantosikaloissa, joista toisessa oli 3 600 ja toisessa lähes 20 000 sikaa.
Serbiassa rikkoutuu kohta sadan tapauksen raja ja Pohjois-Makedonia lähentelee 30 tapausta.
Lähde: Feed Strategy: ASF controls extended in east German state
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






