USA:n suurin lihatalo: Tulevaisuuden proteiinit kasvisruuasta
Yhtiö on hankkinut vähemmistöosuuden lihankorvikkeiden valmistajasta, ja jatkossakin suunta tulee olemaan kasvisproteiinien suuntaan.
Tässä annoksessa ei ole ulkonäöstään huolimatta jauhelihaa vaan kasvisproteiinista valmistettua rouhetta. Kuva: Jaana KankaanpääYhdysvaltain suurimman lihatuotteiden valmistajan Tyson Foodsin toimitusjohtajan Tom Hayesin mukaan kasvisperäisten proteiinien kasvavalle osuudelle ihmisten ruokavaliossa ei ole käännettä näköpiirissä.
Tämä merkitsee samalla muutosta myös teollisuudelle: kasvisperäinen proteiini näyttelee suurta roolia myös ruokateollisuudessa.
Tom Haeys kertoi näkemyksistään Fox Business Newsin haastattelussa tiistaina.
Hayes perustelee näkemyksensä sillä, että YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAOn tilastojen valossa proteiinien kulutus on kasvanut ympäri maailmaa ja kasvu jatkuu.
"Tällä hetkellä kasviperäisten proteiinien kulutus kasvaa melkeinpä hieman nopeammin kuin eläinperäisten proteiinien. Luulen, että muutos jatkuu tähän suuntaan."
Vaikka Tyson Foods onkin keskittynyt tuotannossaan nimenomaan lihajalosteisiin, se on ryhtynyt tekemään avauksia myös kasvisruokien suuntaan. Se osti pienen osuuden niin ikään yhdysvaltalaisesta kasvisruokiin erikoistuneesta yhtiöstä Beyond Meatista.
Beyond Meat on tunnettu erityisesti lihankaltaisista tuotteistaan, jotka valmistetaan täysin kasvisperäisistä raaka-aineista. Sen valikoimissa on esimerkiksi vegaanisia hampurilaispihvejä ja jauhelihankaltaisia tuotteita.
Hayes toteaa Fox Business Newsin haastattelussa, että myös jatkossa yrityksen toiminnan painopiste tulee olemaan "vastuullisessa" ruuan tuottamisessa.
Lue lisää:
Yhdysvaltojen suurin lihatalo yllättää: Tyson Foods panostaa vegaaniseen "lihaan"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
