Venäjä rajoittaanautojen tuontia Suomesta
Venäjä on asettanut 2.11. alkaen suomalaisnautojen tuonnin erääksi ehdoksi Schmallenberg-viruksen vasta-ainenegatiivisuuden. Eläimet eivät saa kantaa veressään viruksen vasta-aineita.
”Toivomme, että ehto ei ole lopullinen”, kertoo yksikönjohtaja Kyösti Siponen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Venäjän lähettämässä kirjeessä todetaan, että sinne saa viedä nyt karanteenissa olevia eläimiä, joiden verinäytteistä ei ole löydetty vasta-aineita.
Vientiä harjoittavat tahot ovat Siposen mukaan halukkaita teettämään karanteenieläimistä vasta-ainetutkimuksia, vaikka lisätutkimuksista koituu viejillä ylimääräisiä kustannuksia.
Käytännössä verinäytteet ottaa sama karanteenipaikkakunnan virkaeläinlääkäri, joka myöntää muutkin viennin vaatimat eläinlääkintätodistukset. Karanteeninavetoissa on ainakin osan aikaa paikalla myös venäläinen eläinlääkäri.
Parhaillaan Suomen viranomaiset laativat Venäjälle vastausta, jossa kerrotaan, millaiset Schmallenberg-tautiin liittyvät vakuudet Venäjälle voidaan antaa. Kirje lähtee Venäjän viranomaisille torstaina tai perjantaina, Siponen kertoo.
”Positiivista on, että Venäjä ei asettanut tuonnille täyskieltoa”, Siponen sanoo. Hänen mukaansa oli odotettua, että Venäjä reagoi jollain tavalla tietoon Suomen vasta-ainelöydöksistä.
Eviran tietojen mukaan nautojen vienti Venäjälle on pysähdyksissä ainakin Hollannista, Saksasta ja Itävallasta.
Näissä maissa on jo aiemmin märehtijöissä todettu Schmallenberg-viruksen vasta-aineita.
”Kunkin maan osalta pysähdykseen saattaa liittyä muitakin meille tuntemattomia seikkoja”, Siponen kertoo.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
