
Maatalousyhtymä tarjosi pehmeän alun maidontuotantoon, seuraavaksi suunnitelmissa mittava laajennus
Merja ja Kai Javanaisen maidontuotantotilalla haaveillaan uudesta robottipihatosta sekä karjamäärän tuplaamisesta.
Merja ja Kai Javanainen ryhtyivät isännöimään isännän kotitilaa kaksi vuotta sitten. Kuvassa myös Topias-poika. "Luottamus maidontuotantoon on sen verran vahva, että uskallamme suunnitella jopa uutta robottipihaton rakentamista." Kuva: Anne Anttila
Kai Javanainen harjoittaa maidontuotannon ohessa myös pienimuotoista koneurakointia. Kuva: Anne AnttilaPeräseinäjoella 30 lehmän lypsykarjatilaa hoitavat Merja ja Kai Javanainen ottivat kaksi vuotta sitten isännän kotitilan nimiinsä. Ennen sukupolvenvaihdosta Kai isännöi viiden vuoden ajan maatilaa yhdessä vanhempiensa kanssa.
"Maatalousyhtymä mahdollisti pehmeän laskeutumisen isännyyteen. Olen erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Viidessä vuoden pääsin sisälle asian ytimeen ja opin paljon sellaista, johon minulla ei nykyään olisi edes aikaa", Kai-isäntä luonnehtii kiitollisena.
Javanaisen tilalla on viimeisen kahden vuoden sisällä totuteltu maidontuottajan arkeen. Vaikka karjamäärä on pysynyt muutamaa päätä lukuun ottamatta samana, niin suunnitelmissa pyörii kuitenkin mittava laajennus.
"Maidontuotanto on hieman kaksiteräinen miekka, sillä pärjäämisen edellytyksenä on myös tilakoon kasvattaminen. Jos kaikki menee mallilleen, niin viiden vuoden sisällä olisi tarkoitus rakentaa yhden robotin pihatto. Tämä on haave, joka vaatii toteutuakseen kuitenkin sopivaa nostetta ja muutenkin suotuisat tulevaisuuden näkymät", isäntäpari suunnittelee toiveikkaana.
Ennen uutta navettaa, isäntäparilla riittää töitä muun muassa karjanjalostuksen parissa.
"Laatu korvaa määrän myös jatkossa. Tavoitteena on parantaa eläinainesta ja jalostaa sitä kautta robotille sopiva karja. Karjanjalostuksen painopiste on rakenteellinen kestävyys sekä keskituotoksen nostaminen. Kun nämä saadaan sopivalle tasolle, niin sen jälkeen on luontevaa keskittyä jalostuksen muihin osa-alueisiin, kuten esimerkiksi utarerakenteeseen", Merja-emäntä sanoo.
Javanaisen ayrshirepainotteista lypsykarjaa hoidetaan tällä hetkellä vuonna 1998 valmistuneessa kylmäpihatossa.
"Tilat ovat toimivat, mutta karjamäärän lisäämistä ajatellen neliöt tulevat kuitenkin vastaan. Uusi navetta puoltaa paikkansa jo siinäkin mielessä, että ei vanhankaan remontointi ilmasta ole. Samalla voi unohtaa mahdolliset rakenteelliset yllätykset, joita voi jo tämän ikäluokan pihatossa tulla vastaan", Kai-isäntä selvittää.
Nuori isäntäpari sanoo pohtivansa tarkkaan kaikki tilaan liittyvät investoinnit.
"Vaikka tilan työt ja tavat ovat tuttuja, niin arki saattaa järjestää kuitenkin yllätyksiä. Näiltä välttyäksemme käytämme mielellämme myös asiantuntijapalveluita. Esimerkiksi ProAgrian kautta olemme saaneet todella tärkeitä neuvoja", isäntäpari kiittelee.
Erityisesti Pro Agrian maitotilaneuvojan laatima ruokintasuunnitelma saa Javanaisen isäntäparilta suurta kiitosta.
"Olemme hiljattain siirtyneet aperuokintaan, joten tässä ruokintamuodossa on näin alkuunsa hieman opettelua. Karjalle sopiva seosresepti on vielä kehittelyvaiheessa, mutta paras lopputulos syntyy vain kokeilujen kautta", Kai-isäntä tietää kertoa.
Vaikka Javanaisen isäntäpari käyttää tarpeen vaatiessa myös ulkopuolista neuvontaa, niin esimerkiksi kirjanpidon ja tukihakemusten suhteen tila pyrkii olemaan jatkossa mahdollisimman itsenäinen.
"Olipa tila iso tai pieni, niin on äärimmäisen hyvä hallita mahdollisimman monet asiat myös itse. Tällä tavoin pysymme parhaiten tilanteen tasalla ja voimme peilata oman tilan toimintaa jopa astetta syvemmin", Merja-emäntä tietää kertoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
