Luomumyönteisimmät löytyvät Etelä-Savosta: Kaksipäiväinen tapahtuma kokoaa luomun ystävät ”päämajalle”
Luomubarometrissa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa alueellista suhtautumista luomuun.Ruuan hinnan nousu ja luomutilojen siirtyminen tavanomaiseen tuotantoon ovat puhuttaneet viime aikoina.
Luomulla on kuitenkin hihassaan monta menestystekijää, Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri muistuttaa tiedotteessa.
”Etuja ovat etenkin luomun omavaraisuus, kun tuotanto ei ole niin riippuvaista fossiilienergiasta ja ulkoa tuoduista lannoitteista, sekä torjunta-aineettomuus.”
Luomun vienti vetää edelleen ja siinä on paljon potentiaalia.
Luomu myös pitää tutkitusti yllä maatalousympäristön monimuotoisuutta.
Juuri julkaistussa Luomubarometrissa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa alueellista suhtautumista luomuun.
Sen perusteella Suomen luomumyönteisimmät ihmiset näyttävät löytyvän Etelä-Savosta.
Luomun pitkä historia Etelä-Savossa, pitkäjänteisyys luomutuotannon kehittämisessä ja luomun näkyminen alueen mediassa on varmasti vaikuttanut merkittävästi siihen, että paikalliset suhtautuvat luomuun myönteisesti, Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras arvelee.
”Etelä-Savo on Suomen vahvimpia luomutuotannon alueita, Mikkeliä voi pitää luomutiedon päämajana. Luomuviljelyä on tutkittu Mikkelin pelloilla jo yli 35 vuotta, eikä ollutkaan ihme, että Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteisen Luomuinstituutin tarina sai alkunsa juuri Mikkelistä kymmenen vuotta sitten”, Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonen pohtii.
Eteläsavolaiset aloittivat myös ensimmäisenä Suomessa luomutuotteiden merkitsemisen omalla logolla. Ohran jyvän päällä istuva leppäkerttu suunniteltiin 80-luvulla ja sitä alettiin käyttää tuotepakkauksissa, paperikasseissa ja paidoissa.
Mikkelissä juhlistetaan keskiviikkona ja torstaina valtakunnallisia Luomupäiviä.
Luomupäivien yhteydessä vieraillaan muun muassa kolmen tilan yhteisnavetta Juvan Muumaassa sekä Haukivuoren luomuvihanneksia tuottavilla tiloilla.
Luomupäivistä löydät lisätietoa täältä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









