Siirtymäaika päättyy,häkkimunien kohtalo yhä auki
Kananmunien tuottaminen perinteisissä varustelemattomissa häkeissä on laitonta eilisestä lähtien koko EU:n alueella. Todellisuudessa häkkituotanto kuitenkin jatkuu ainakin kolmessatoista jäsenmaassa.
Muun muassa Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa perinteiset häkit on jo kokonaisuudessaan korvattu direktiivin sallimilla tuotantomuodoilla.
EU:n komission toimista laittoman tuotannon kitkemiseksi ei ole täyttä varmuutta.
Farmers Guardian -lehden mukaan (20.12.) komissio ryhtyy välittömästi vuoden vaihteen jälkeen keräämään jäsenmaista todisteita direktiivin rikkomisesta. Lehden kertoman mukaan EU:n terveysasioiden komissaarin John Dallin tarkoituksena on viedä rikkurimaiden toiminta oikeuteen.
Oikeuskäsittely ei kuitenkaan lopeta häkkituotantoa ainakaan välittömästi. Sen vuoksi EU-markkinoilla on eilisestä eteenpäinkin laittomasti tuotettuja munia.
MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala kritisoi kovin sanoin komission toimintaa.
Direktiivi astui voimaan jo vuonna 1999, ja useiden jäsenmaiden vaikeudet sen täytäntöönpanossa ovat olleet tiedossa pitkään. Esimerkiksi Puola ilmoitti jo toista vuotta sitten, etteivät täkäläiset tuottajat pysty siirtymään sallittuihin tuotantomuotoihin määräajassa.
Siitä huolimatta komissio alkoi todenteolla peräänkuuluttaa sen noudattamista vasta tänä vuonna.
Antaako tämä tuottajille sellaisen viestin, ettei direktiivejä tarvitse oikeasti noudattaa?
Rantala myöntää, että sellainen kuva tilanteesta syntyy.
”Kyllä tässä komission uskottavuuden rippeet ropisevat.”
Rantala muistuttaa, että useimmissa jäsenmaissa direktiivin noudattamatta jättämiseen on syynä yksinkertaisesti alan vaikea rahoitustilanne.
Toisin kuin Suomessa, harvassa jäsenmaassa on ollut tiloille suunnattuja rahoitusmalleja, joiden avulla ne olisivat selviytyneet kalliista investoinnista.
”Komission olisi pitänyt ehdottomasti kytkeä jo alkuvaiheessa direktiiviin sellainen rahoitusmekanismi, jolla sen toimeenpano olisi voitu turvata.”
EU-maat, jotka eivät vuodenvaihteeseen mennessä ole kyenneet täyttämään direktiivin vaatimuksia, ovat Unkari, Italia, Latvia, Espanja, Kreikka, Belgia, Bulgaria, Kypros, Puola, Portugali, Romania, Ranska, Slovakia ja Alankomaat.
JUHANI REKU
EU:n komission toimista laittoman tuotannon
kitkemiseksi ei ole
täyttä varmuutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
