Viljelijöiden kanssa työskenteleville julkaistiin opas maatalousyrittäjien työhyvinvoinnin tukemiseen
Oppaassa on vinkkejä haasteiden tunnistamiseen ja huolen heräämiseen sekä huolen puheeksi ottamiseen ja siihen puuttumiseen.
Haastatteluista nousi esille, että maataloustuottajien kanssa työskentelevät kokevat, että haastaviin tilanteisiin on vaikea puuttua. Kuva: Joel RosenbergMTK Keski-Pohjanmaan Myötätuulta Tuottajalle -hankkeen hankepäällikkö Suvi Lempiälä on Centria ammattikorkeakouluun tekemässään opinnäytetyössä kehittänyt oppaan maatalouden parissa työskenteleville työhyvinvoinnin tukemista varten.
Opinnäytetyötä varten haastateltiin sidosryhmien edustajia. Tehdyistä haastatteluista nousi esille, että maataloustuottajien kanssa työskentelevät kokevat, että haastaviin tilanteisiin on vaikea puuttua eikä riittäviä toimintaohjeita puuttumisen jälkeiseen tilanteen hoitamiseen ole.
Sidosryhmät ohjaavat haastavissa tilanteissa olevia maatalousyrittäjiä jonkin verran muihin asiantuntijapalveluihin, mutta ne tunnetaan kuitenkin heikosti.
Nyt kirjoitetun oppaan avulla tuotetaan tietoa maatalousyrittäjien työhyvinvoinnista sekä saatavilla olevista yhteiskunnan palveluista.
Oppaassa on vinkkejä haasteiden tunnistamiseen ja huolen heräämiseen, huolen puheeksi ottamiseen ja siihen puuttumiseen sekä arviointiin.
Lisäksi maatalouden parissa työskenteleviä ohjataan seurantaan, kirjaukseen ja viranomaisvastuuseen sekä listataan heidän työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä.
Vaikka opinnäytetyö ja oppaan pohjamateriaali on kerätty MTK Keski-Pohjanmaan alueelta, opas toimii sidosryhmien työkaluna ja sitä voidaan hyödyntää valtakunnallisesti, Lempiälä sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
