Öljykasvit kärsivät ensimmäisinä liian kuivasta kasvukaudesta – "kuoriaisia, kaalikoita, kärsäkkäitä ja kaalikärpäsiä on esiintynyt runsaasti”
Tänä vuonna rypsipelloilla on runsaasti kaalikoita, kärsäkkäitä ja kaalikärpäsiä.
Taudeista tai rikkakasveista ei Petri Lintukankaan mukaan ole tänä vuonna ollut suurta haittaa rypsipelloilla. Tuholaiset ovat vaivanneet senkin edestä. Kuva: Kari SalonenÖljykasvit kylvetään keskimäärin 2–4 sentin syvyyteen, jolloin ne kärsivät herkästi liiallisesta kuivuudesta.
Kuluvan ja edellisen kasvukauden olosuhteet ovat olleet toisistaan poikkeavia. Viime vuonna lämpösummaa kertyi vähän, ja tänä vuonna kuivuus on aiheuttanut viljelijöille päänvaivaa.
Siemenviljantuottaja Petri Lintukangas Iitistä kertoo, mitä vaikeat vuodet ovat opettaneet öljykasvien viljelijöille.
”Havainnoinnin ja suunnittelun merkitys korostuu, kun ilmastonmuutoksen myötä poikkeukselliset satovuodet yleistyvät”, hän kertoo.
Lintukangas viljelee tilallaan vehnää, ohraa, rypsiä, rapsia, härkäpapua sekä kuminaa. Pinta-alaa hänellä on yhteensä 200 hehtaaria.
Hänen mukaansa öljykasvit tarvitsevat runsaasti lämpöä kasvaakseen.
”Tänä vuonna hellettä on ollut sopivasti, mutta kosteuden puute on hidastanut kasvua.”
Lintukangas esittelee kahta erilaista rapsikasvustoa. Toisessa sato-odotus on lähellä 2 000 kiloa, kun toisen sato jäänee alle 1 500 kilon.
”Viljelyhistorian merkitys on suuri. Rapsipeltoa ei kynnetty lainkaan, jolloin maassa säilyi hyvin kosteus. Edellisen viljakasvuston sänki poltettiin ja maa muokattiin lautasmuokkaimella”, Lintukangas arvioi onnistumisen edellytyksiä kuluvana kasvukautena.
Toisella pellolla rapsikasvusto on kehittynyt huomattavasti pidemmälle kuin toisella, vaikka kylvöajankohta, pellon viljavuusarvot ja maalajit ovat lähes samat.
Lintukangas arvelee syyn hitaaseen kasvuun johtuvan viime vuoden viljelytoimista.
”Viime vuonna levitin tällä lohkolla kasvaneeseen viljakasvustoon maavaikutteista rikka-ainetta. Kun oli kylmää, kasvusto ei heikon kasvun vuoksi hajottanut kaikkia ainejäämiä, jolloin osa niistä jäi pellon pintaan. Tämä on todennäköisesti hidastanut rapsin kasvua tänä vuonna”, Lintukangas arvelee.
Taudeista tai rikkakasveista ei Lintukankaan mukaan ole tänä vuonna ollut suurta haittaa. Tuholaiset ovat vaivanneet senkin edestä.
”Kirppoja ei ole ollut paljoa. Sen sijaan kuoriaisia, kaalikoita, kärsäkkäitä ja kaalikärpäsiä on esiintynyt runsaasti.”
Lisälannoituksesta ei tänä vuonna ole suurta hyötyä, sillä kasvusto ei kuivuuden vuoksi ole pystynyt hyödyntämään ravinteita. Lintukankaan mukaan mahdollinen lisätyppi kannattaa antaa rypsin ja rapsin ruusukevaiheessa.
Lintukangas on kylvänyt kaikki viljansa keväällä, mutta harkitsee tulevaisuudessa syyslajikkeiden kylvöä.
”Satopotentiaalin ja tuholaispaineiden kannalta syysrypsin ja -rapsin viljely ovat varteenotettavia vaihtoehtoja jatkossa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
