”Laskuri herätti hyviä keskusteluja”
Agrimarketin ravinnetaselaskuria esiteltiin ensimmäistä kertaa viljelijöille Tampereen konemessuilla lokakuussa.
Laskurin kokeilijoista moni oletti saavansa hyvät tulokset mutta yllättyi – jossakin oli parantamisen varaa. Ahaa-elämykset johtivat hyviin keskusteluihin ja pohdintoihin, senior advisor Riku Venhola BSAG:ltä kertoo.
Venholan mielestä ympäristötyötä tehdään tehokkaimmin näin: ei syyllistämisen keinoin, vaan oman ajattelun herättelyn ja vapaaehtoisuuden kautta.
Pellon kasvukunnon merkitys nousee laskurissa selvästi esille. Siihen liittyen Venhola on miettinyt vuokrapeltojen suurta osuutta Suomessa. Miten niiden kasvukuntoa pystyttäisiin pitämään yllä?
”Entä jos mietittäisiin, että vuokrataan satoa eikä hehtaareita? Kalkitun, hyvärakenteisen pellon vuokran pitäisi olla korkeampi kuin heikkokuntoisen. Ja pelto pitäisi palauttaa samassa hyvässä kunnossa.”
Elävä Itämeri -säätiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin toteaa, että pitkä vuokrasopimus olisi monelle viljelijälle mieleen.
Itse hän on vuokrannut peltonsa kymmenen vuoden sopimuksella, ja vuokralainen huolehtii muun muassa salaojituksen kohentamisesta.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
