Matkabloggaajat kertovat sivuillaan Suomesta
Viisikymmentä kansainvälistä matkabloggaajaa vieraili tammikuussa talvisessa Suomessa. Nyt matkakertomukset leviävät blogeissa, instagramissa ja twitterissä ympäri maailmaa.Nordic Bloggers' Experience (NBE) -ohjelman matkat suuntautuivat paitsi Lappiin, myös muun muassa Mikkeliin, Porvooseen, Ahvenanmaalle ja Espooseen.
NBE on maailman matkabloggaajien vuosittainen kohtaamispaikka, jossa tavataan kollegoita, kouluttaudutaan ja luodaan uusia yhteistyökumppanuuksia.
”Samalla Suomi pääsee esittelemään parhaita puoliaan bloggaajien miljoonayleisölle ympäri maailman”, arvioi projektin johtajana toiminut Inna-Pirjetta Lahti kohtaamistoimisto Innastuksesta.
Mukana oli bloggaajia Euroopan lisäksi Aasiasta sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta. Mieleenpainuvimpia kokemuksia heille olivat muun muassa pulahdus avantoon, porojen syöttäminen, lasi-iglussa yöpyminen sekä helikopterilento Helsingin yllä.
”Viikko oli täynnä kokemuksia, oppimista ja verkostoitumista. NBE mahdollistaa bloggaajien tapaamisen monesta maasta”, kertoo bloggaaja Becki Enright.
”Positiivista palautetta on kuulunut niin suomalaiselta matkailuelinkeinolta kuin bloggaajiltakin. Moni bloggaajista aikoo myös palata Suomeen kuluvan vuoden aikana”, kertoo Eva Kiviranta, Visit Finlandin PR:n ja sosiaalisen median koordinaattori.
Aihetunnisteella #nbefinland on tähän mennessä jaettu 5 000 twiittiä ja yli 1 600 Instagram-kuvaa.
NBE on matkamessujen järjestämä ohjelma kansainvälisille matkabloggaajille. Ohjelma järjestetään yhteistyössä Visit Finlandin ja Visit Helsingin kanssa. Ohjelmaan osallistui 2015 noin 60 bloggaajaa, joista 10 oli suomalaisia isäntiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

