Äkillinen siirtyminen luomuun romahdutti satoja Sri Lankassa ‒ aiemmin määrätty glyfosaatin tuontikielto on nyt poistettu
Muutosta vaati erityisesti maan teeteollisuus.
Sri Lanka kielsi glyfosaatin tuonnin jo vuonna 2015, mutta kieltoa on vuonna 2018 höllennetty väliaikaisesti teen osalta. Kuva: PixabaySri Lanka on poistanut glyfosaatin tuontikiellon.
Maa kielsi maailman käytetyimmän rikkakasvien torjunta-aineen tuonnin vuonna 2015. Taustalla vaikuttivat tutkimukset, joiden mukaan aineella saattoi olla yhteys srilankalaisviljelijöillä tavattuihin kroonisiin munuaissairauksiin.
Sri Lanka on rajoittanut kasvinsuojeluaineiden lisäksi väkilannoitteiden tuontia.
Tuolloinen presidentti Gotabaya Rajapaksa kielsi väkilannoitteiden maahantuonnin viime vuonna kokonaan. Rajapaksan tavoitteena oli siirtää koko maa hyvin nopeasti luomutuotantoon. Valmiiksi vaikeassa tilanteessa olleelle maalle seuraukset ovat olleet liki katastrofaalisia.
Maan riisintuotanto on romahtanut liki kolmanneksella ja teen 18 prosenttia, kirjoittaa Time. Orgaanisten lannoitteiden tuotanto ja tuonti sakkaa. Väkilannoitteiden tuontikieltoa höllennettiinkin marraskuussa.
Maassa on ruokapulan lisäksi kärsitty sähkökatkoksista sekä kriittisestä bensiinipulasta. Rajapaksa erosi presidentin tehtävistään ja pakeni maasta heinäkuussa.
Presidentiksi nousi pääministeri Ranil Wickremesinghe. Mielenosoitukset ovat jatkuneet myös hänen valtaannousunsa jälkeen.
Juuri Wickremensinghen päätöksellä glyfosaatin tuontikielto poistettiin. Muutosta vaati erityisesti maan teeteollisuus.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



