Hyvinvointituen ensi erästä nipistettiin kolmannes
Maaseutuvirasto siirtää eläinten hyvinvoinnin tuen ensimmäisestä erästä lähes kolmanneksen maksettavaksi aiemmin ilmoitettua myöhemmäksi. Ensimmäisen erän maksaminen aloitetaan ensi viikolla.Eläinten hyvinvoinnin tuen maksaminen alkaa ensi viikon perjantaina. Ensimmäisessä erässä maksetaan tuen kokonaismäärästä vain 53 prosenttia aiemmin aiotun 75 prosentin sijaan.
Tuen loppuerä maksetaan vasta ensi keväänä.
Maaseutuviraston mukaan loppuosa maksetaan uuden ohjelmakauden 2014–2020 varoista sen jälkeen, kun uutta rahoituskautta koskeva ohjelmaesitys on toimitettu komissiolle.
Myös tukien valvonnat pitää saada päätökseen ennen jälkimmäisen erän maksua.
Maaseutuvirastolla oli aikomuksena maksaa ensimmäisessä erässä viime vuoden tapaan 75 prosenttia kunkin tilan kokonaistukimäärästä.
Se ei kuitenkaan onnistu EU-rahoituskehyksen ylittymisen vuoksi, Mavista kerrotaan. Tukitasoiltaan ja ehdoiltaan uudistettu hyvinvointituki houkutteli viime vuonna mukaan runsaasti uusia tiloja, minkä seurauksena maksettavan tuen määrä lähes nelinkertaistui.
Koko ohjelmakaudelle on asetettu kullekin kehittämisohjelmaan sisältyvälle tukimuodolle oma EU-rahoituskehyksensä eli rahoituksen enimmäismäärä.
Myös useiden muiden tukien jälkimmäistä erää on jo jouduttu lykkäämään. Ympäristötuen samoin kuin lietelannan sijoittaminen peltoon -erityistuen toinen erä maksetaan ensi toukokuussa.
Lisäksi modulaation lisäksi myös EU:n rahoituskuri leikkaa tältä vuodelta maksettavia suoria tukia. EU:n suorien tukien 2000 euroa ylittävästä osasta leikataan ennen maksatusta 2,45 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

