Kesä sekoitti mehiläisten seksielämän
Mehiläisparvia on jouduttu pyydystämään milloin mistäkin tavallista enemmän, koska epätavallinen kesä on saanut ne parveilevaan harvinaisen ponnekkaasti.Toisten ahkeroidessa pesänsuulla laiskottelee mehiläisiä. Niillä taitaa olla mielessä ihan muut puuhat kuin meden keruu. On aika lähteä parveilemaan.
Parveilu on mehiläisten ainoa luontainen lisääntymiskeino. Kun aika koittaa, vanha emo lähtee pesästä 10 000—50 000 työmehiläisen kanssa. Uusi emo jää hallitsemaan vanhaa yhdyskuntaa.
Tänä kesänä mehiläiset ovat lähteneet reissuun historiallisen ponnekkaasti, koska viileä ja sateinen kesä sekoitti niiden päät.
Parveilemaan pitäisi päästä ennen pääsatokauden valmistumista. Tänä kesänä moni tärkeä satokasvi kukki hädin tuskin lainkaan eikä satoa näin ollen ole juuri kertynyt.
"Mehiläiset ovat edelleen sitä mieltä, että pääsatokausi on vasta tulossa", selittää mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä Suomen Mehiläishoitajain liitosta (SML).
Sää lämpeni vasta kesäkuun lopussa ja kesä tuli elokuussa. "Kahdeksan päivän aikana mehiläiset ovat keränneet 60 prosenttia sadosta. Vain kerran 10 vuodessa pesien paino nousee elokuussa", Seppälä kertoo.
Mehiläisten on tärkeä päästä parveilevaan ennen pääsadon valmistumista, koska parveilu on suuri riski lähtijöille.
Pesäpaikka pitää löytää ajoissa, jotta yhdyskunta saa rivit ojennukseen ajoissa ja meden sekä siitepölyn keruu voidaan aloittaa uutta yhdyskuntaa varten.
Karkurit lentävät eurot kainalossa
Mehiläistarhurille karkurit ovat taloudellinen menetys, joten he pyrkivät estämään parveilun ja jakamaan pesän ennen parveilua. Parvet on hyvä ottaa talteen myös siksi, että tarhamehiläisille ei Suomessa ole luonnostaan riittävästi pesäpaikkoja.
Pallona pörräävät mehiläiset saattavat jäädä puunoksaan, savupiipun hormiin tai vaikkapa auton sivupeilin ympärille. Silloin voi kutsua apuun mehiläistarhaajan, joka pyydystää parven talteen.
Yleensä tarhaajat eivät ota maksua, koska he pitävät pyydystämistä osana työtään ja kaikenlaista pölyttäjiin liittyvää auttamista velvollisuutenaan.
Jos tarhaaja tulee pitkän matkan päästä tai kyseessä on hankala tilanne, esimerkiksi piippuun mennyt parvi, kannattaa neuvotella mahdollisesta palkkiosta, SML sanoo.
SML:n verkkosivuilla on parvia pyydystävien mehiläishoitajien yhteystietoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

