Hallitus vahvistikansallisia tukia
Hallitus on vahvistanut Etelä-Suomen kansallisen tuen ja sokerijuurikkaan kansallisen tuen tukiperusteet ja yksikkötukien tasot kuluvalle vuodelle.
Päätökset vastaavat tuottajajärjestöjen kanssa viime vuoden lopulla sovittua esitystä.
Tästä vuodesta alkaen Etelä-Suomen kansallista tukea maksetaan pelkästään sika- ja siipikarjataloudelle ja puutarhataloudelle.
Etelä-Suomen nautakarjataloutta, lammas- ja vuohitaloutta sekä tärkkelysperunan ja avomaanvihannesten viljelyä tuetaan jatkossa Euroopan unionin kokonaan rahoittamilla tuotantosidonnaisilla tuilla.
Hevostaloudelle kansallista kotieläintukea ei Etelä-Suomessa enää makseta.
Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen kokonaismäärä säilyy Etelä-Suomessa vuoden 2014 tasolla. Samalla yksikkötukea voidaan edellisvuodesta korottaa parilla prosentilla, koska tukea saavia tiloja on vastaavasti aiempaa vähemmän.
Puutarhatalouden tuki Etelä-Suomen kasvihuonetuotannolle ja puutarhatuotteiden varastoinnille pienenee hieman vuoteen 2014 verrattuna tuen maksamista rajoittavan komission päätöksen mukaisesti.
Sokerijuurikkaan kansallista tukea maksetaan koko maassa vuonna 2015 sokerintuotantoon käytettävän sokerijuurikasalan perusteella 350 euroa hehtaarilta. Tukitaso vastaa edellisvuosina maksettua tukea ja EU-säädösten Suomelle mahdollistamaa tuen enimmäismäärää.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
