Itsevarmuus ja joukkueena toimiminen tuo maatilalle tulosta – viljelijöiden pitäisi ottaa mallia Ruotsin jääkiekkojoukkueesta
Ruotsissa energiaa ei tuhlata toisten kadehdintaan.
Tommi Hasu (vasemmalla) kuvattuna viime vuonna puhumassa Ruoka-akatemia tilaisuudessa. Vieressä toimittaja Tuomas Enbuske. Kuva: Jarno MelaItsevarmuutta, töiden suunnittelua ja johtamista sekä joukkueena tekemistä. Siinä on eväitä maatilan menestysreseptiin.
Viljelijä Tommi Hasu kertoi tilansa pyörittämisestä, tavoitteistaan ja ajattelumallistaan Vilja-alan yhteistyöryhmän luomuviljaseminaarissa viime viikolla.
Hasu on ottanut tilalleen mallia Ruotsista sekä osittain myös urheilusta.
Hän oli agrologiksi opiskellessaan harjoittelussa suurella ruotsalaistilalla, mikä avasi uusia ajattelutapoja.
Ruotsissa viljelijät ovat ylpeitä työstään ja tahtovat menestyä. Energiaa ei tuhlata toisten kadehdintaan, vaan tähdätään omaan voittoon ja keskitytään asioihin, joihin itse voi vaikuttaa.
Hasu harjoitteli tilalla, jossa oli kahdeksan työntekijää ja näistä osa ulkomaalaisia. Tilan isäntä sanoi tärkeimmäksi tehtäväkseen toimia psykologina ja löytää jokaisen työntekijän vahvuudet. Kun jokainen tekee sitä, minkä parhaiten osaa, tila menestyy.
Nykyisin Hasu johtaa omaa tilaansa joukkueajattelulla. Hänen joukkueeseen kuuluu tilalla työskentelevien lisäksi muun muassa neuvojat, viljanostajat, kirjanpitäjä, pankki ja tutut viljelijät. Näihin hän pitää tiiviisti yhteyttä.
Esimerkiksi heti kasvukauden lopussa yhteistyötahojen kanssa käydään läpi mennyt kausi ja suunnitellaan sen pohjalta tulevaa. Vaikka yhteistyökumppaneita on paljon ja asioita pohditaan yhdessä, päätökset tekee isäntä.
Viljelyssä tilalla on kaikkiaan yli 400 hehtaaria peltoa ja tilalla on myös emolehmäkarja.
Pelloilla kasvaa muun muassa luomumallasohraa sekä luomupuhdaskauraa. Gluteenittoman kauran takia tilalla on viljoille omat kuivurinsa.
Tilalle otettiin emolehmiä vuonna 2017, koska luomu vaatii onnistuakseen nurmea ja nurmelle haluttiin käyttöä.
Hasu korostaa suunnitelmallisuutta.
On hienoa katsoa peltotöitä, jotka etenevät suunnitellusti ja harkitusti, hän sanoo. Häslääminen ei peltotöihin kuulu, sillä silloin työt eivät etene.
Myös epäonnistumisia on ollut. 2017 jäi paljonkin puimatta ja stressiä oli paljon.
Hän toteaa, että tekemisessä täytyy olla itsevarmuutta kuin Ruotsin jääkiekkojoukkueella.
"On pelattava odotuksella, että voitto tulee, kun vain jaksaa jauhaa tarpeeksi pitkään."
Kun itsevarmuus ja muut palikat ovat kohdallaan, niin onnistumisia tulee, Hasu sanoo.
Hasun joukkueen tähtäimessä on taloudellisesti hyvä tulos.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

