Vaitonaiset hollantilaiset vierailivat Suomessa
Hollantilaisen taimituotantoa valvovan viranomaisen Naktuinbouwin edustajat vierailivat kuluneella viikolla Suomessa. Edustajat tutustuivat täkäläiseen mansikanviljelyyn sekä punamätätilanteeseen.
Sitä julkisuuteen ei haluta kertoa, sivuttiinko hollantilaisten ja suomalaisten keskusteluissa punamätäkorvauksia tai kertoivatko hollantilaiset, onko heidän taimitarhoillaan punamätää.
Hollantilaiset kokoavat keskusteluista raportin, jota Elintarviketurvallisuusvirasto Evira saa kommentoida.
Sen jälkeen se lähetetään alan toimijoille eli käytännössä marjanviljelijöiden etu- ja neuvontajärjestöille, kertoo jaostopäällikkö Raija Valtonen Evirasta.
Virasto isännöi Naktuinbouwin Suomen vierailua.
Valtosen mukaan hollantilaisten kanssa käytiin hyviä keskusteluita. ”Keskusteltiin paljon mansikantuotannosta Suomessa ja taimituotannosta Hollannissa.”
Viljelijät ovat peränneet korvauksia hollantilaisilta taimituottajilta, mutta maksajia ei löydy. Pyynnöistä huolimatta taimituottajat tai -välittäjät eivät suostu kommentoimaan asiaa.
Yksi toimituottaja on lähettänyt suomalaisille asiakkailleen kirjeen, jossa kiistää taimissaan olleen punamätää. Nyt taimitoimittaja vetoaa siihen, että Naktuinbouw hoitaa asiaa.
Naktuinbouw tarkastaa taimikasvatusta Hollannissa. Tarkastuslistalla eivät kuitenkaan ole ne taimet, jotka on kasvatettu esimerkiksi Valko-Venäjällä ja Puolassa, mutta tuotu hollantilaisina Suomeen.
Tähän mennessä punamätää on löytynyt vuosina 2009, 2010 ja 2011 tuoduista taimieristä.
Huhtikuun alussa ryhmä suomalaisia marjanviljelijöiden edustajia vieraili Hollannissa. Silloin hollantilaisten viesti oli, ettei taimitarhoilta ole tarkastuksissa löytynyt punamätää.
Marjanviljelijöiden vierailun jälkeen Naktuinbouw pyysi Suomesta tarkempia tietoa taimieristä, joiden mukana punamädän epäiltiin tulleen peltoon.
Evira kokosi viljelijöiltä asiakirjoja ja taimitodistuksia ja lähetti tiedot Hollantiin.
SOILI RIEPULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
