Sotkamossa vehnästä tulossa hyvä sato – kunhan säät jatkuvat suotuisina
Nurmisadosta on tulossa keskinkertainen, parempi kuin viime vuonna.Sotkamolaisella maidontuottajalla Ilkka Huuskolla on aihetta tyytyväisyyteen Anniina-vehnää kasvavan peltonsa äärellä.
”Sadosta tulee hyvä, kunhan lämmintä ja poutaa riittää puinteihin saakka”, Huusko totesi tiistaina aamupäivällä.
Maanantain epävakainen sää oli vaihtunut pilvettömään poutaan, ja pääosin lähipäivät näyttävät toivotunlaisilta. Tulevien päivien sääennusteeseen mahtuu kuitenkin myös muutamia sadepisaroita. Anniinaa päästään puimaan syyskuun puolella, isäntä kertoo.
Huuskon viljelykiertoon kuuluu vehnän lisäksi ohraa ja kauraa sekä nurmea, jota tilan pelloista on kaksi kolmannesta.
Nurmi kylvetään suojaviljaan, ja satoa siitä otetaan kolmena vuonna.
Huuskon mukaan tämänvuotinen säilörehusato on keskinkertainen.
”Kevätsato oli hyvä. Syyssatoa kuivuus jonkin verran jarrutteli”, Huusko kertoo.
”Viime vuonna kuivuus koetteli huomattavasti pahemmin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

