Kenia saa maidontuotantoon nostetta Suomesta
Pohjoismaisen siemenen vienti Afrikkaan on kasvussa.
”Maidon tuottajahinta on hyvä ja laadukkaille hiehoille on kysyntää”, kertoo pohjoismaista siementä maahantuoneen Indicuksen omistaja Tim Chesire.
“Suomalaisissa ayrshireissä on monia täällä tärkeitä ominaisuuksia: Ne ovat kestäviä, vaatimattomia ja pitkäikäisiä. Tuottavuus on kuitenkin kaiken avain ja siinä suomalaiset ayrshire-karjat ovat huippuluokkaa.”
Faba on vienyt pakastespermaa Keniaan 1970-luvulta lähtien, osittain kehitysapuna. Nykyään viennistä vastaa Viking Genetics.
80–luvun puoliväliin saakka siemennyksestä vastasivat pääosin valtion tukemat yritykset. Sittemmin yksityiset palvelut ovat hiljalleen korvanneet julkisia siemennyspalveluita.
Tällä hetkellä arviolta 25 prosenttia kenialaisista lehmistä keinosiemennetään.
Viime viikkojen aikana Keniaan on viety noin 8 000 siemenannosta, josta valtaosa on ayrshiresiementä. Viking Geneticsin vientipäällikkö Seppo Niskanen uskoo myynnin kasvavan edelleen.
“Holstein on edelleen yleisin kaupallisista roduista, mutta Keniassa on yksi maailman suurimmista ayrshirepopulaatioista. Asiakaskunta on monipuolinen, hyvin pienistä suuriin karjoihin.”
Seminologien koulutuksella on pyritty vahvistamaan keinosiemennyksen käyttöä.
Viking Genetics oli mukana viime vuoden lopussa päättyneessä seminologien koulutusprojektissa, jossa paikallisille opetettiin siemenen käsittelyä ja hankittiin moottoripyöriä.
Moottoripyörien avulla keinosiemennyspalvelut tavoittavat syrjäisetkin tilat.
Rahoitusta projekteihin on saatu Tanskan ulkomaankauppaministeriön kehitysyhteistyöorganisaatio Danidan kautta.
Mielenkiinto sukupuolilajiteltujen annosten käyttöön on Niskasen mukaan kasvanut.
Sukupuolilajittelulla on erityistä merkitystä pientiloilla, joissa on tärkeää saada laatusonneista tilan harvoille lehmille lehmävasikoita.
Kenia on tällä hetkellä Afrikan suurimpia maidontuottajamaita.
Kysyntä tuskin hiipuu, sillä Kenia on myös yksi Afrikan nopeimmin kasvavista maista. YK arvioi maan asukasluvun nousevan 44 miljoonasta 97 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.
TUULIKKI VIILO
Suomalaisissa
ayrshireissä on monia täällä
tärkeitä ominaisuuksia: Ne ovat kestäviä,
vaatimattomia
ja pitkäikäisiä.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
