Tamperelaiset etsivät omaa peltoa
Yhteisömaataloudesta innostuneet Tanja Korvenmaa, Jonna Kumpulainen ja Rebecca Koskenniemi etsivät peltoa kohtuullisen välimatkan päässä Tampereelta. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoKohtuullisen matkan päässä Tampereelta, kokoa vähintään kolme hehtaaria ja vihannesviljelyyn sopivat maalajit. Siinä vähimmäisvaatimukset haussa olevalle pellolle, jonka ei tarvitse täyttää luomukriteereitä valmiiksi.
”Lisäksi tarvitaan kastelumahdollisuus, jonkinlaiset sosiaaliset tilat ja lähellä olisi hyvä olla karjatila, että saisi lantaa kompostiin”, summaa Tamperelaisten oma pelto -hankkeen aktiivi Rebecca Koskenniemi.
”Etua olisi myös siitä, että raskaimmat konetyöt voisi ostaa läheltä urakointina.”
Jos kaikki menee toiveiden mukaan, jo ensi kesänä pellon etsijät kasvattavat ruokaa vuokramaalla tai muuten sopimuspohjalta. Sähköpostilistalle on liittynyt yli kahdeksankymmentä kiinnostunutta, ja osuuskunnaksi hanke järjestäytyy heti alkuvuodesta.
”Itselleni on todella tärkeää, että ihmisillä olisi mahdollisuus olla mukana oman ruuan tuottamisessa ja nimenomaan tietää, mistä se ruoka tulee ja kuka sitä viljelee”, luomupuutarhuriksi opiskeleva Koskenniemi perustelee.
Urbaanin arjen keskellä käsien upottaminen multaan voi olla terapeuttista. ”Näkee, mitä oikeasti saa aikaiseksi”, kuvailee Tanja Korvenmaa.
Osuuskuntalaisten ei silti tarvitse raataa pellolla, vaan sadosta huolehtii ammattilainen.
”Tarkoitus olisi, että talkoohommia tehtäisiin muutaman kerran kesässä, että saataisiin tasattua isoimpia työhuippuja. Tämä ei siis vaadi viikoittaista panostusta”, puutarhuri Jonna Kumpulainen vakuuttaa.
Tiloilla etsijät ovat otettu hyvin vastaan.
”Innostuneita on oltu nimenomaan siitä, miten tämä voisi elävöittää kylää, tuoda uudenlaista liikettä kaupungin ja maaseudun välille”, Koskenniemi kuvailee.
”Se on ollut aika hämmästyttävää huomata, miten paljon on käyttämätöntä maata. Toivottavasti tämä projekti herättäisi siihen, että peltoja otettaisiin käyttöön uudella tavalla.”
Suora yhteys vakioasiakkaisiin on myös viljelijän etu. Kun ketju tuottajalta asiakkaalle lyhenee, myös käteen voi jäädä enemmän.
”Suomalaisenkin tuottajan pitäisi saada kohtuullinen korvaus omasta työstä.”
Monokulttuuria ei yhteisömaataloudessa suosita, vaan pienehköillä viljelyksillä pyritään viljelemään monipuolisesti eri kasveja. Samalla kun saa vaihtelua ruokapöytään, pysyy myös luonto tasapainossa.
”Haaveilen, että pääsisimme kasvattamaan myös vähemmän käytettyjä vihanneksia, joita ei välttämättä löydä kaupan tiskistä, etenkään luomuna.”
Hankkeessa on toki omat haasteensa, kolmikko myöntää.
”Mielenkiintoista nähdä, miten tämä lopulta sovittautuu ihmisten arkeen,” Korvenmaa pohtii.
Viljelyn pitkäjänteisyys voi olla yllätys kiireisille nykyihmisille, jotka ovat tottuneet hakemaan kaupasta sen mitä tarvitsevat.
”Se on varmasti haastavaa, sillä elämme kuitenkin ’kaikki nyt heti’ -ajassa, jossa tulokset pitää nähdä saman tien”, Koskenniemi huomauttaa.
HENNA VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
