Lehmät lääkärissä useammin kuin isännät
SEINÄJOKI (MT)
Investointeja jarruttavat säädökset ja päivittäisen työn sujuminen kiinnostivat kansanedustajia, kun eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta vieraili ylistarolaisessa Finnmilk Oy:n navetassa keskiviikkona. Ari Teppo ja Juhani Korkiamäki esittelivät kansanedustajille Suomen suurinta maitotilaa, jonka uusi navetta valmistui tammikuussa.
Tiloihin mahtuu 600 lypsylehmää. Nyt lypsyssä oli 550 lehmää. Maito menee Juustoportille.
Kansanedustajat Lasse Hautala (kesk.) ja Markku Eestilä (kok.) kyselivät eläinten terveydenhoidosta. Teppo kertoi, että normieläinlääkäri käy tilalla kahden viikon välein ja hedelmällisyyseläinlääkäri kuukausittain.
”Lehmillä taitaa olla parempi työterveyshuolto kuin teillä itsellänne”, Hautala arveli.
Anne Kalmari (kesk.) halusi tietää, olisiko suurnavettaa rakennettu, jos julkisuudessa ja eduskunnassa paljon parjattuja investointiavustuksia ”navettanäpertelyyn” ei olisi tullut.
”Ei mitään jakoa. Marginaalit ovat tällä alalla niin tiukkoja”, Teppo vastasi.
Keskustelua käytiin myös siitä, saako isojen tilojen tuotanto yleisen hyväksynnän.
”Tämäkin on vasta kahden perheen yritys. Tunnemme jokaisen lehmän, se ei ole teollisuutta”, Teppo totesi.
Eestilän mielestä ei ole mitään pahaa siinä, että laajennusten avulla varmistetaan elintarviketuotannon säilymistä Suomessa.
”En minäkään muista kaikkien kansanedustajien nimiä. Se ei tarkoita sitä, että he voisivat huonosti.” Hanna Lensu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
