Lehmien määrä väheni kaikkialla muualla paitsi Kainuussa
Eniten lypsäviä oli Pohjois-Pohjanmaalla, toisena tuli Pohjois-Savo.Suomessa oli joulukuun alussa 258 940 lypsylehmää. Määrä oli kaksi prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin, Luonnonvarakeskuksen tuore tilasto kertoo.
Lypsävien määrä väheni kaikkien ely-keskusten alueella – paitsi Kainuussa. Siellä lehmien määrä nousi vuodessa hitusen, 6 953:sta 7 048:aan.
Kainuu on lypsylehmien määrässä pikkutekijä. Eniten lypsäviä oli joulukuussa Pohjois-Pohjanmaalla, lähes 43 200 yksilöä.
Pohjois-Savo tulee toisena 35 500 lehmällä ja Etelä-Pohjanmaa kolmantena 31 700 lehmällä.
Kaikkiaan nautoja oli Suomessa joulukuun alussa 840 740. Tämäkin luku oli kaksi prosenttia vuodentakaista pienempi.
Naudoista vain emolehmien määrä nousi. Niitä oli joulukuun alussa 59 420, kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Sikojen määrä nousi pari prosenttia 1,06 miljoonaan. Emakoiden ja emakoiksi kasvatettavien nuorten sikojen määrä laski vuodessa kolme prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

