Maitovaltuuskunta perää vauhtia tukipäätöksiin
Maitovaltuuskunta on huolissaan maidon kansallisia tuotantotukia koskevista ratkaisuista.
Etelä-Suomen litrakohtainen tuki muuttuu vuonna 2015 cap-tukeen kuuluvaksi lypsylehmäpalkkioksi. Se ei enää kannusta maidontuotantoon vaan eläinpaikkojen täyttämiseen, valtuuskunta toteaa perjantain kokouksensa julkilausumassa.
Erityisesti ne tilat, jotka ovat panostaneet korkeaan keskituotokseen, menettävät tuloja tukimuodon muuttuessa.
Muutoksella on vaikutusta myös tilojen maksuvalmiuteen, sillä tukea ei enää makseta tiloille kuukausittain, kannanotossa muistutetaan.
Maitovaltuuskunta toivoo, että pohjoisen tuotantotuen perusteissa päästään mahdollisimman nopeasti sellaiseen ratkaisuun, joka ei vaaranna maidon litrakohtaisen tuen jatkoa.
”Tuen maksamista varten tulee luoda tukioikeusjärjestelmä, joka kunnioittaa pohjoisen tuen rajoitteita ja kohtelee tuottajia tasapuolisesti”, kannanotossa esitetään.
Tukioikeusjärjestelmän pohjana voitaisiin maitovaltuuskunnan mukaan käyttää aikaisempien vuosien tuotantomäärää, jos kiintiöihin perustuva malli ei ole mahdollinen. Maitoala on valmis tarvittaessa osallistumaan järjestelmän rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin.
Maitovaltuuskunta on erittäin huolissaan maidon tuotantomäärän kasvusta C-tukialueella. Vaarana on, että rajoite ylittyy kuluvan kiintiövuoden aikana.
Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Mauri Penttilä on tyytyväinen siihen, että luopumistukijärjestelmän jatkumisesta nykyisillä ehdoilla on sovittu vuoteen 2018 asti.
Penttilä toteaa, että toimiva luopumistukijärjestelmä on maitosektorin tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä.
”Toivottavasti järjestelmää kehitetään edelleen ja järjestelmän jatko turvataan myös vuoden 2018 jälkeen.”
Myös lomitusjärjestelmää koskevat yhtenäistämishankkeet ovat tervetulleita työvoimavaltaiselle maitosektorille, Penttilä toteaa.
Maitovaltuuskunta päätti kokouksessa yhteisen maitostrategian luomisesta vuosille 2015–2020.
Strategiatyön avulla on tarkoitus selvittää muun muassa suomalaisen maidontuotannon kehitystä sekä tukipolitiikan ja markkinoiden muutosta. Vastauksia haetaan myös maitokiintiöjärjestelmän poistumisen aiheuttamiin kysymyksiin.
Maitovaltuuskunnan puheenjohtajana jatkaa Mauri Penttilä ja varapuheenjohtajana Anu Fräntilä-Riihkonen.
Maitovaltuuskunta on osuuskuntien edustajista koostuva yhteistyöelin. Se edustaa 97 prosenttia suomalaisesta maidontuotannosta.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
