Kansainvälinen maatalousnäyttely keskeytettiin Pariisissa COVID-19-koronartuntojen takia
Myös Britannia suunnittelee rajoituksia yleisötilaisuuksiin, mikä voisi uhata siellä järjestettäviä maatalousalan tapahtumia.
Pariisin kansainvälisessä maatalousnäyttelyssä vierailee vuosittain yli 630 000 kävijää, tuhat näytteilleasettajaa ja 32 000 ammattilaista eri puolilta maailmaa. Kuva: Kuvakaappaus Sortiraparisin verkkosivuiltaPariisin kansainvälinen maatalousnäyttely Ranskassa suljettiin päivää suunniteltua aiemmin, kun maan COVID-19-koronartuntojen määrä kasvoi yli sataan viime viikon lopulla, uutisoi Farmer's Weekly.
Kaksi ihmistä on tähän mennessä menehtynyt tartuntojen seurauksena. Ranskan hallitus on kehottanut perumaan sisätiloissa järjestettävät yli 5 000 hengen yleisötilaisuudet hillitäkseen viruksen leviämistä.
Pariisin maatalousnäyttelyssä vierailee vuosittain yli 630 000 kävijää, tuhat näytteilleasettajaa ja 32 000 ammattilaista eri puolilta maailmaa. Näyttely järjestettiin tänä vuonna 57. kertaa.
Myös Britannia suunnittelee rajoituksia yleisötilaisuuksiin, mikä voisi uhata siellä järjestettäviä maatalousalan tapahtumia.
Farmer's Weekly: Paris agricultural show closed early over coronavirus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
