Kananmunien tuotanto kasvaamutta ylituotantoa ei näköpiirissä
Kananmunien tuotanto kasvaa syksyä kohti, mutta viime vuodet alaa piinannutta ylituotantoa ei silti ole näköpiirissä.
Munien kulutuksen kasvun ja tuotannon reippaan vähentymisen vuoksi kauppojen munahyllyillä oli varsinkin keväällä ajoittain tyhjää, mutta syksyllä suomalainen tuotanto riittää kattamaan oman maan kulutuksen, kertoo Suomen Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka.
Munien tuottamisen perinteisissä häkeissä kieltävän direktiivin siirtymäaika päättyi vuodenvaihteessa. Monilla tiloilla tuotanto on ollut pysähdyksissä kevään aikana kanalaremonttien vuoksi.
Viimeisetkin laitteistojaan uusineet tilat ovat nyt käynnistämässä tuotantoaan, mikä lisää tuotantomääriä syksyn aikana.
Lastikan mukaan munasektorilla eletään kasvaneesta kysynnästä ja ylituotannon loppumisesta huolimatta epävarmuuden keskellä, vaikka tilanne onkin kohentunut aikaisemmasta.
”Tuotannon ja kulutuksen suhde on saatu tasapainoon. Tiloilla on hyvät edellytykset talouden tasapainottamiseen.”
Suurena uhkana Lastikka näkee kuitenkin sen, että kohonneet markkinatuotot valuvat suoraan tuotantopanosten toimittajille.
Muun muassa siipikarjanrehujen, lannoitteiden ja energian aiheuttamat kustannukset ovat nousseet vuodesta 2010 lähtien voimakkaasti, ja uusia korotusilmoituksia on taas sekä tullut että tulossa.
”Nykyiset tuottajahinnat eivät riitä kattamaan nopeasti nousevia rehukustannuksia. Myös direktiivin edellyttämät kalliit investoinnit pitää pystyä maksamaan.”
Tuoreen kananmunabarometrin mukaan munien tuottajahinta on noussut kevään aikana 6 sentillä kilolta, kun kuluttajahinta on vastaavana aikana noussut 49 senttiä kilolta.
43 sentin erotuksen osoite näyttää Lastikan mukaan olevan vähittäiskauppa. Kauppa on osannut hyödyntää ajoittaisen munapulan nostamalla hintoja. Pakkaamot sen sijaan eivät ole pystyneet hintoja nostamaan.
Yhtenä syynä kustannusten ja hinnan väliseen vääristymään on Lastikan mukaan kaupan ja pakkaamoiden välinen neuvottelukäytäntö.
Syksyn hinnat on jo lyöty lukkoon, eikä munasta maksettava hinta ehdi enää seurata kasvavia tuotantokustannuksia.
Parhaimmat näkymät ovat luomulla, joka kannattaa selvästi tavanomaista tuotantoa paremmin. Tuottajilla olisi kiinnostusta siirtyä luomutuotantoon. Sitä kuitenkin rajoittaa se, että luomutilalla myös peltoviljelyn pitää olla luomua.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
