Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kauppa ja Arla pettyivät KKV:n maitopäätökseen – Valio on tyytyväinen, vaikka ei vielä tiedä ratkaisun vaikutuksia

    S-ryhmä kieltää käyttäneensä kivi-maitoa kilpailutusvälineenä. K-kaupalle kiintiö oli "olennainen osa kilpailutusta".
    Kivi-maito toimitetaan asiakkaalle suoraan tilalta tai Valion tehtaan kautta.
    Kivi-maito toimitetaan asiakkaalle suoraan tilalta tai Valion tehtaan kautta. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi maanantaina Valion hakemuksen raakamaidon myyntivelvoitteen asteittaiseksi pienentämiseksi.

    Valiolle asetettu velvoite on peräisin Valion vuosina 2000 ja 2004 tekemistä yrityskaupoista ja sitä on Kilpailuviraston nimen mukaan kutsuttu kivi-maidoksi.

    Maanantaina KKV muutti tulkintaansa vähittäiskaupan asemasta. Kaupan ryhmittymät eivät voi ensi vuoden alusta alkaen ostaa raakamaitoa kivi-maitokiintiöstä.

    S-ryhmä pettyi KKV:n päätökseen. Kesko pitää päätöksen vaikutusten arviointia vielä liian aikaisena.

    "KKV:n päätös on mielestämme kuluttajien kannalta valitettava. Kuluttajat ovat kasvavassa määrin halunneet ostaa edullisia maitotaloustuotteita", kenttäjohtaja Arttu Laine SOK:sta sanoo.

    "Pelkomme on, että päätöksen myötä kilpailu maitomarkkinalla ja kuluttajien vaihtoehdot, mukaan lukien private label -maitotaloustuotteet, vähenevät ja pienten meijereiden kilpailuasema ja toimintamahdollisuudet heikkenevät", Laine jatkaa.

    "KKV:n päätöksen vaikutusta on vielä liian aikaista kommentoida, mutta päätös saattaa vaikuttaa pitkällä aikavälillä omien brändien maidon saatavuuteen kuluttajille", kommentoi tavarakaupan johtaja Harri Hovi Keskosta.

    KKV:n selvitysten mukaan kaupalle annettua osuutta kiintiöstä käytetään yksinomaan meijereiden kilpailutuksen välineenä eikä kaupan kiintiöllä ole positiivista vaikutusta hankintamarkkinoiden kilpailuun.

    "Ehdon tarkoitus ei ole vahvistaa kaupan ryhmittymien neuvotteluasemaa suhteessa meijerialan toimijoihin, vaan turvata Valion kilpailijoiden riittävä raaka-aineen saanti", KKV:n lausunnossa todetaan.

    Laine kiistää S-ryhmän käyttäneen kiintiötä meijereiden kilpailutukseen.

    "Emme ole käyttäneet kiintiötä kilpailutuksen välineenä, vaan se on ollut meille keino varmistaa maitoraaka-aineen saatavuus meijereille", Laine sanoo.

    K-ryhmä sen sijaan kertoo kiintiöoikeuden olleen tärkeä väline kilpailutuksessa.

    "Kiintiö on ollut olennainen osa kilpailutustamme, ja se on mahdollistanut useampien meijereiden ja tuottajien osallistumisen kilpailutuksiin ja toimittaa omien brändien maitoja", Hovi sanoo.

    "Kiintiö on mahdollistanut omien brändien maidon saatavuuden ja vaikuttanut positiivisesti kuluttajien saatavilla olevaan valikoimaan."

    MT kysyi kaupoilta miten ne aikovat jatkossa hankkia raaka-ainetta omien merkkiensä maitoihin ja voiko KKV:n päätös lisätä tuontia ulkomailta.

    Laine ei halunnut näihin kysymyksiin vastata.

    Hovi kertoo Keskon pyrkivän myös jatkossa tarjoamaan kotimaista alkuperää olevia omien merkkien maitoja ja maitotuotteita.

    Kaupat eivät kerro liikesalaisuuteen vedoten kuinka paljon ne ovat käyttäneet niin sanottua kivi-maitoa.

    "S-ryhmälle allokoitu kiintiö on kattanut osan private label -tuotteiden valmistuttamiseen tarvittavasta maidosta", Laine sanoo.

    KKV kertoo kaupan osuuden kiintiöstä olleen yhteensä 30–40 miljoonaa litraa vuodessa.

    Pidämme viranomaisen päätöstä erikoisena, koska kiintiön peruste ei ole muuttunut, kommentoi Arla Suomen toimitusjohtaja Kai Gyllström Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) maitopäätöstä.

    "Valiolla on edelleen määräävä markkina-asema yli 80 prosentin osuudella maidon hankintamarkkinasta kuten oli myös silloin, kun kiintiö asetettiin", Gyllström sanoo.

    Kiintiö pienenee ensi vuonna kolmanneksella.

    "Muutos on iso ja tulee voimaan hyvin pikaisella aikataululla."

    "Tässä vaiheessa vaikutuksia toimintaamme on kuitenkin vaikea arvioida, sillä emme vielä tiedä, mikä on Arlan osuus uudesta alhaisemmasta kiintiöstä", Gyllström toteaa.

    MT kysyi pyrkiikö Arla hankkimaan KKV:n päätöksen vuoksi lisää maidontuottajia.

    "Suureen muutokseen reagoiminen lyhyellä tähtäimellä voi olla haastavaa. Arvioimme tilannetta ja pyrimme löytämään parhaan mahdollisen tavan edetä", Gyllström vastaa.

    "Maidontuottajamme voivat luottaa siihen, että maksamme jatkossakin heille kilpailukykyistä hintaa."

    Kuluttajille KKV:n päätös voi Gyllströmin arvion mukaan näkyä niin, että Valiolla on jatkossa määräävä markkina-asema nykyistä useammassa tuoteryhmässä – esimerkiksi kermoissa ja voissa.

    "Toisin sanoen lopputuloksena meidän ja muiden pienempien yritysten osuus tarjonnasta supistuu."

    Valiossa KKV:n päätökseen ollaan tyytyväisiä.

    Pidämme päätöstä hyvänä, maitomarkkinat ovat muuttuneet paljon 15 vuodessa, sanoo lakiasiainjohtaja Saara Vahvaselkä Valiolta.

    Vastaus kysymykseen kuinka päätös vaikuttaa Valioon ja maidontuottajiin on ympäripyöreä.

    "Toivotaan positiivista vaikutusta. Jää nähtäväksi, mitkä ovat päätöksen vaikutukset."

    Lue myös:

    KKV lievensi Valion raakamaidon myyntivelvoitetta – kauppa ei voi 2020 alkaen enää ostaa kivi-maitoa