Tärkkelysperunalle hinnankorotus
Tärkkelysperunan viljelijät pääsivät viime viikolla sopimukseen tärkkelysperunan hinnankorotuksesta Finnamylin ja Lapuan Perunan kanssa.
”Perushintaan saatiin hyvä korotus ja lisäksi on korotukset tärkkelyspitoisuuden, laadun ja sopimuksen täyttyvyyden mukaan. Viljelijä voi vaikuttaa paljon saamaansa tulokseen”, MTK:n tärkkelysperunajaoston puheenjohtaja Hannu Heikola kertoo.
”Perunapohjaisten tärkkelystuotteiden kysyntä jatkaa kasvuaan niin paperi-, kuin elintarviketeollisuudessakin. Alan tulevaisuuden näkymät heijastuvat myös tuottajille maksettavaan tärkkelyksen hintaan”, viljelypäällikkö Kimmo Pusa Finnamyliltä sanoo.
Viljelijät ovat saaneet neuvoteltua myös rahtihyvitystä parempaan suuntaan.
Heikola toteaa, että sopimus lisää tärkkelysperunan viljelyn houkuttelevuutta uusille viljelijöille. Hyvä tärkkelyksen kysyntä mahdollistaa tärkkelysperunan pinta-alan lisäämisen.
”Tärkkelysperunaa kannattaa nyt tosissaan harkita viljelyyn. Uusia viljelijöitä ja lisää pinta-alaa viljelyyn tarvitaan”, Heikola sanoo.
”Tästä positiivisesta draivista tulemme pitämään kiinni, ja voin luvata jo tässä vaiheessa, että me tulemme tarjoamaan lisäsopimusmahdollisuuksia myös satokaudella 2015”, vakuuttaa Pusa.
Viljaan verrattuna tärkkelysperunalla on vakaa hinta.
Heikola muistuttaa, että Suomessa tuotetaan myös luomutärkkelystä, joka on hyvin arvostettua maailmalla.
Perunatärkkelystehtaat ovat valmiita ajamaan kevätkäynnin kaikilla tehtailla. Tämän hetken suunnitelmien mukaan kevätkäynti voisi toteutua huhtikuussa ja toinen jakso toukokuun lopussa.
Raaka-aineeksi suunnitellaan ruokaperunaa, jos sitä on keväällä saatavilla.
TUURE KIVIRANTA
Tärkkelysperunaa
kannattaa nyt
tosissaan harkita viljelyyn. Uusia
viljelijöitä ja lisää pinta-alaa viljelyyn tarvitaan.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
