Bloggari: Viljelijä tienaisi paremmin vuokraamalla peltonsa
"Peltomaan hinta on noussut Suomessa järjettömän kovaksi", kirjoittaa Jorma Lähetkangas Farmit -blogissaan.
Pellon hinta on noussut, vaikka maatalous kannattaa huonosti, ihmettelee blogikirjoittaja. Kuva: Joel RosenbergPeltomaan hinta on noussut Suomessa järjettömän kovaksi, ihmettelee Junkkari Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Jorma Lähetkangas Farmit.net -palvelun blogikirjoituksessaan.
"Se on viimeisen 10 vuoden aikana paikoin jopa kaksinkertaistunut! Samaa suhdetta on seurannut myös peltojen vuokrahinnat, vaikka vakuuttavia perusteluita näille hintojen korotuksille en ole ainakaan minä koskaan kuullut tai lukenut", hän kirjoittaa.
"Isoilla ja varsinkin laajenevilla karjatiloilla peltomaan lisäinvestointi voi joskus olla kovallakin hinnalla pakollista riittävän rehu- tai lannanlevitysalan turvaamiseksi, mutta millä ihmeen logiikalla jopa viljatilat kasvattavat pinta-alaansa järjettömillä hinnoilla?"
Lähetkangas kertoo ystävästään, joka viljelee palkkatyön ohella peltoa 58 hehtaarilla. Läheltä vuokrattiin peltoa keskimäärin 650 euron hehtaarihinnalla.
"Hän oli laskeskellutkin, että jos vuokraisi kaikki maat, niin tienaisi tuolla vuokrahinnalla vuodessa mukavasti 37 700 euroa ilman murheita peltotöistä. Sitten hän saisi keskittyä olemassa olevaan palkkatyöhön ja nauttia pitkistä lomajaksoista. Samalla saisi realisoida esimerkiksi konekalustoa suoraan rahaksi ja nautiskella elämästä. Olisihan se varmasti mukava käydä esimerkiksi pari kertaa vuodessa mamman kanssa Mallorcalla ja imeä vaikka pillillä Mojitoa posket lommolla. Siinä ei paljon hukkakauran keruu tai ruiskutuskeli mieltä painaisi…"
Lähetkangas arvioi, ettei kaverin viljely tuota 37 700 euroa vuodessa, mutta sitoutumisen vuoksi hän jatkaa viljelyä.
Jorma Lähetkankaan Farmit.net blogikirjoitus: Maausko – kunnioitettavaa vai tyhmyyttä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
