Kurjet polkivat ohrapellon
Vaikka kylvöjen käynnistymisen tiellä oli useampiakin sattumuksia, tervolalainen Jorma Kaasila ei valita.
Jorma Kaasilan tilalla viime vuonna perustetuista nurmista on tuhoutunut 60 prosenttia. Kuva: Ilpo Kiuru”Turvemailla oli vielä viime viikolla 25 senttiä jäätä. Syksyllä kynnetyillä mailla tuuli vei lumen ja ne pääsivät routimaan”, hän kertaa.
Paksu lumi ja jää taas aiheuttivat talvituhoja heinikoille. Nurmipellot ovat Kaasilan mukaan huonommassa kunnossa kuin koskaan aiemmin.
”Viime vuonna perustetuista nurmista on tuhoutunut 60 prosenttia. Yritetään paikata asiaa täydennyskylvöin, syyssadolla”, hän sanoo.
Sitten tulivat vielä ne kunnan vaakunan tunnuseläimet, kurjet.
”Kun vahinkoja yritettiin paikata suojaviljan kautta kylvämällä ensin vilja ja vasta sitten nurmi, niin pelloille tuli monisatapäinen kurkiparvi, joka polki ohrapellon”, mies sanoo ja harmittelee, että pysäytti kaasutykin liian aikaisin.
Erikoisena Kaasila pitää lumen pysymistä tänä keväänä niinkin pitkään kuin se pysyi. Myöskään näin pitkään pelloilla pysyneitä tulvavesiä hän ei muista nähneensä. Kylvöt olivatkin viikon keskimääräistä myöhässä.
”Viikko nyt on syksyllä kaksi. Varsinkin, jos kurjet tulevat. Pitänee hommata lisää kaasutykkejä tai haukkaleijoja niitä hätyyttämään, Kaasila aprikoi.
Nyt kauraa on 15 hehtaarilla ja ohraa 40 hehtaarilla. Nurmella on 180 hehtaaria, vaikkakaan kaikki eivät ole omaa. Lypsäviä tilalla on 100, sonneja 40 ja nuorta karjaa noin 90.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
