"Vasikkakasvattamo on kuin iso lastentarha" – Vasikoita tulee jopa 500 tilalta vuodessa
Sähköisesti luettavat korvamerkit helpottavat 1 200 vasikan hallintaa ja hoitoa.
Savon Vasikan kasvattamossa on kolme juottamoa ja kolme teiniosastoa. "140 vasikkaa tulee ja niitä juotetaan kuusi viikkoa. Sitten ne siirretään teiniosastolle", toimitusjohtaja Ville Pekkarinen sanoo. Kuva: Pentti VänskäVehmersalmelaisella Savon Vasikalla on kasvattamossa noin 1 200 vasikkaa. Eläimiä tulee pitkin Pohjois-Savoa jopa 500:lta eri tilalta vuoden aikana.
"Yhdessä autossa voi olla vasikoita 12 tilalta", osakas ja toimitusjohtaja Ville Pekkarinen kertoo.
"Tämä on vähän kuin iso lastentarha", kasvattamon osakas Jari Kaven veistelee.
Kasvattamossa tehdään 5 000–6 000 nautarekisterikirjausta vuodessa.
Kasvattamon tarkoitus on turvata neljän osakkaan loppukasvattamojen vasikoiden saanti.
"Kasvattamo ei tuota voittoa, mutta tuottaa hyvää ja tasalaatuista vasikka-ainesta omalle tilalle. Hyöty tulee sitä kautta ja poistot ovat pienemmät", Kaven sanoo.
Vuonna 2016 rakennetusta laitoksesta oli ajatus tehdä niin suuri, että sinne voi palkata työvoimaa.
"Jokaisella osakkaalla on omilla tiloilla töitä, eikä sitä enää tänne liikene. Työntekijöitä on kuusi, joista neljä on täysiaikaista. Yksi tekee yrittäjäpohjalta", Pekkarinen sanoo.
Koko ja nykyaikainen tekniikka vähentää tautipainetta, vaikka taudeilta ei ole vältytty. Tosin Itä-Suomessa tautipaine ei niin kovin suuri ole.
MTK:n johtokunta vieraili kasvattamossa maanantaina. Vieraita kiinnosti, miten toimintaa voisi kehittää.
Kavenin mielestä vasikoiden merkkaaminen sähköisesti luettavilla e-merkeillä jo alusta asti auttaisi kovasti.
Perinteiset korvamerkit ovat toistaiseksi yleisiä. Ne ovat työläämpiä ja aiheuttavat virheitä.
"Meille voi tulla poikia tyttöinä", Pekkarinen kertoo esimerkin.
Nyt sisään tulevien vasikoiden merkit vaihdetaan e-merkkeihin. Kone kirjaa vasikan juomisen määrän ja ilmoittaa jos kaikki ei ole kunnossa.
"Käydään läpi, miksi ei ole juonut tai miksi ei ole aktiivinen. Tiedetään puuttua jo ennen kuin korva lurputtaa", Kaven sanoo.
MTK:n nautavaliokunta on alan toimijoiden kanssa sopinut, että e-merkkeihin pitäisi siirtyä vuoden 2019 heinäkuuhun mennessä.
Lue myös:
Pohjois-Savon tuottajien viesti MTK:n johtokunnalle: ”Maidon hinta saatava nousuun”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
