Hiutaletehdas haluaa ostaa tuottajilta rupiset perunat
Prosessityöntekijä Jukka Tikkala tasotteli perjantaina Pohjolan perunan tehtaalla muusia, joka kuivataan hiutaleiksi. Esko Keski-Vähälä Kuva: Viestilehtien arkistoVihannissa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Pohjolan peruna haluaa ostaa viljelijöiden varastoissa olevat perunat, jotka eivät ulkoisen laatunsa puolesta kelpaa kauppaan. Käytännössä tämä tarkoittaa rupisia, pieniä ja muotopuolia perunoita.
”Saamiemme tietojen mukaan viljelijöiden varastoissa on tällaista tavaraa runsain mitoin”, kertoo Pohjolan perunan toimitusjohtaja Paavo Liestalo.
Liestalon mukaan kentältä on kuulunut huhuja, että monet viljelijät ovat jättäneet perunat varastoon, koska odottavat Venäjän rajojen avautumista.
”Vaikka rajat avautuisivatkin, niin tuskin venäläiset ovat niitä valmiita ostamaan. Venäläinen haluaa Suomesta laadukasta ruokaperunaa.”
Liestalo ei anna hiutaleperunalle ostotarjousta lehden sivulla. Sen saa ottamalla yhteyttä yrityksen hankintapäällikköön.
Sen verran hän hintaa kuitenkin valottaa, että rahdit huomioiden hinta asettuu tärkkelysperunan tuntumaan.
Pohjolan perunan sopimusviljelijät ovat pääosin Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalta, mutta hiutaleperunaa yritys ostaa koko Suomesta.
Perunahiutaleet ovat kuivattua ja jauhettua perunaa, ja niitä käytetään niin leivontaan kuin ruuanlaittoonkin. Erityisesti leipomoissa ja teollisuudessa niitä käytetään täyteaineena ja kosteuden sitojana.
Kuluttajille perunahiutaleita on valmistettu tehtaassa yli 50 vuoden ajan. Kotikeittiössä siitä pystyy valmistamaan esimerkiksi perunamuusin tai käyttämään gluteenittomiin leivonnaisiin sekä kastikkeisiin.
Hiutaleiden valmistuksessa perunan muodolla tai ulkonäöllä ei ole merkitystä. Tärkkelyspitoisuus saisi Liestalon sanoin olla ”mieluummin korkea kuin matala”.
”Tärkeintä, että se on suomalaista. Olemme sitoutuneet kotimaiseen raaka-aineeseen. Tuontiperuna ei kelpaa.”
Hiutaleiden valmistus on Liestalon mukaan sikäli poikkeuksellinen perunan käyttökohde, että siinä raaka-aineesta on pikemmin pula kuin ylitarjontaa. Osa hiutaleista menee vientiin.
MTK:n kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen pitää myönteisenä asiana sitä, että tuottajalle on tarjolla vaihtoehtoja.
Venäjän asettama tuontikielto näkyy perunasektorilla, vaikka kotimaan ruokaperunatuotanto jäi tänä vuonna runsaan kymmenen prosenttia viimevuotista pienemmäksi.
”Perunan vienti on vähentynyt myös muualle. Esimerkiksi itäinen Keski-Eurooppa veti viime vuonna hyvin, kun sikäläinen sato epäonnistui. Tänä vuonna Länsi-Euroopassa saatiin erittäin hyvä sato. Päätuotantomaista on haettu nyt uusia vientikohteita muun muassa Pohjois-Afrikasta.”
Toisaalta hiutaletuotanto on tervetullut ostaja ulkoisesti heikkolaatuiselle perunalle siinäkin mielessä, että kasvukauden olot aiheuttivat tavanomaista enemmän perunarupea.
”Viestiä rupisuudesta on tullut eri puolilta maata.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
