Jo neljännes suomalaisista kananmunista tulee yli 50 000 kanan tiloilta
Munia tuotetaan Suomessa enemmän kuin kulutetaan. Omavaraisuus on noin 115 prosenttia.Kanatilojen määrä vähenee ja keskikoko kasvaa. Viime vuonna yli sadan kanan kanaloista lopetti noin seitsemän prosenttia, Kantar TNS Agri arvioi markkinaennusteessaan.
Yli 20 000 kanan tilat tuottavat jo lähes kaksi kolmannesta Suomen kananmunamäärästä. Yli 50 000 kanan kanaloiden osuus on neljännes kokonaistuotannosta.
Vuonna 2016 yli sadan kanan tiloja oli 322, tämän vuoden arvio on 275.
Viime vuoden munamääräksi Kantar arvioi 76 miljoonaa kiloa, kun pakkaamojen kautta kulkevien munien lisäksi mukaan lasketaan suoramyynti ja tilakäyttö.
Tämän vuoden alussa tuotanto ja kanamäärät ovat samaa tasoa kuin vuoden 2018 alussa. Kesään mennessä kanamäärät nousevat viime kesää suuremmiksi, joten vuoden ensimmäisellä puoliskolla tuotanto saattaa olla pienellä plussalla.
Kananmunien kulutus on kasvanut viime vuosina reippaasti.
Kuorimunat maistuivat viime vuoden poikkeuksellisen lämpimänä kesänä edellisvuotta vähemmän, mutta munatuotteiden kulutus jatkoi kasvuaan.
Suomalaiset kuluttavat kananmunia keskimäärin 12 kiloa henkeä kohti vuodessa. Se on edelleen puolisen kiloa vähemmän kuin EU:n alueella keskimäärin.
Munia tuotetaan Suomessa enemmän kuin kulutetaan. Omavaraisuus on noin 115 prosenttia.
Kananmunien tuottajahinta nousi viime vuonna kuutisen prosenttia. Kantarin mukaan nousu ei ollut riittävä kompensoimaan rehun hintojen nousua.
Tänä vuonna tuottajahintaan odotetaan edelleen lievää nousua. Jos tuotanto kuitenkin lähtee alkuvuoden jälkeen kasvuun, hinnat saattavat kääntyä jälleen laskuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

