Vilja- ja sikatilojen talous syöksyi jo viime vuonna
Viljatilojen ja muiden kasvinviljelytilojen sekä sikatilojen kannattavuus romahti vuonna 2013.
Muilla karjatiloilla talous pysyi vielä kohtalaisessa kunnossa.
Maa- ja puutarhatalouden kannattavuuskerroin aleni keskimäärin 0,47:stä 0,40:een. Tuotantoon tarvittavan pääoman tuottoprosentti vajosi miinusmerkkiseksi ollen 2 prosenttia negatiivinen.
MTT:n keskiviikkona julkaistujen kannattavuuskirjanpitotulosten mukaan vuonna 2013 maatalous- ja puutarhayritysten tuotot kasvoivat noin 4 prosenttia, 156 700 euroon. Tukien osuus oli kolmannes.
Tuotantokustannukset nousivat kuitenkin vielä nopeammin 4,3 prosenttia 183 700 euroon. Tuottojen ja tuotantokustannusten erotuksena laskettava tappio venähti 27 000 euroon.
Korkokustannusta lukuun ottamatta kaikki kustannuserät kallistuivat, mikä johtuu osin tilakoon kasvusta.
Keskimääräistä enemmän nousua oli lannoitteissa, sähkössä, ostorehuissa ja vakuutuksissa.
Eniten nousi vieraan työvoiman palkkakustannus, selvästi työtuntimäärän nousua enemmän.
Yrittäjäperheen omalle työlle ja pääomalle korvaukseksi jäävä yrittäjätulo laski 18 prosenttia 17 900 euroon.
Summalla pitää kattaa yrittäjäperheen lähes 2 000 tunnin työmäärä ja jotain pitäisi jäädä myös tilaan sijoitetulle 330 000 euron omalle pääomalle.
Viljatilojen kannattavuuskerroin laski 0,39:stä 0,17:ään, mikä tarkoittaa, että viljatilalla omalle työlle saatiin tuloja karkeasti kuudesosa siitä, mitä samaan työhön palkattu ulkopuolinen saisi.
Muilla kasvinviljelytiloilla meni vielä huonommin, sillä kannattavuuskerroin vajosi 0,31:stä 0,13:een.
Sikaloissa kerroin romahti 0,56:sta 0,24:ään.
Muissa kotieläintuotantosuunnissa kannattavuudet vaihtelivat lammas- ja vuohitilojen 0,35:n ja lypsykarjatilojen 0,52:n välillä. Kasvihuonetiloilla kannattavuus nousi 0,75:een.
Suuruuden ekonomia jyllää entistä vahvemmin maataloudessa.
Isot tilat olivat kannattavampia kuin pienet. Kaikkein suurimmilla tiloilla kannattavuus jäi lähes kaikissa tuotantosuunnissa seuraavaksi suurinta ryhmää heikommaksi, koska laajennusinvestoinnit söivät tulosta.
Keskikooltaan 135 hehtaarin viljatilojen kannattavuuskerroin oli 0,55, kun kaikilla viljatiloilla jäätiin 0,17:een.
Sikaloissa paras kannattavuus saatiin isoilla tiloilla, joilla oli peltoa keskimäärin 120 hehtaaria ja eläinyksiköitä 284. Kannattavuuskerroin oli 0,62, kun kaikilla sikatiloilla jäätiin 0,24:ään.
Isot maitotilat ylsivät kannattavuuskertoimeen 0,80. Niillä oli keskimäärin peltoa 120 hehtaaria ja lehmiä 74.
Kannattavuuskerroin saadaan, kun yrittäjätulo jaetaan yrittäjien työstä aiheutuvan palkkavaatimuksen ja oman pääoman korkovaatimuksen summalla. Alentuneen yrittäjätulon vuoksi kannattavuuskerroin laski 0,47:stä 0,40:een.
Yrittäjä sai laskennallisesti 40 prosenttia 14,9 euron tuntipalkkatavoitteesta ja 4,7 prosentin oman pääoman korkotavoitteesta, mikä tekee 4,9 euroa työtunnista ja 1,8 prosentin koron omalle pääomalle.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
