Tilaa isännöi viisikymppinen
Vuonna 2013 keskiverto suomalaisviljelijä oli 50-vuotias mies, joka isännöi sika- tai viljatilaa.
Yhteensä vuonna 2013 maa- ja puutarhatalouden parissa työskenteli noin 150 000 henkilöä. Heistä 57 000 oli viljelijöitä ja yhtymien osakkaita.
Tilan töihin osallistuneita, aikuisia perheenjäseniä tai lähisukulaisia oli noin 46 500.
Yli puolet tilalla työskentelevistä perheenjäsenistä oli naisia. He paiskivat töitä eniten tiloilla, joiden päätuotantosuunta oli hevos-, lammas- tai vuohitalous.
Vakituista työvoimaa oli 7 200 ja kausityöntekijöitä 41 000. Ulkomaista palkkatyövoimaa oli 15 500.
Maatalouden osuus työllisestä työvoimasta oli viisi prosenttia.
Tiedot kertoo tuore Maatilatilastollinen vuosikirja.
Yksityisillä maatiloilla oli noin 700 palkattua vakituista työntekijää vuonna 2013. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 590.
Palkkatyöntekijöistä miehiä oli noin 400, ja heistä runsas puolet teki muita kuin kotieläinten hoitotöitä. Naisista puolestaan valtaosa hoiti kotieläimiä.
Työntekijät tienasivat keskimäärin 11,08 euroa tunnissa.
EU-maiden työllisestä työvoimasta keskimäärin viisi prosenttia työskenteli maataloudessa.
Se työllistää ylivoimaisesti eniten Romaniassa, jossa peräti 30 prosenttia työvoimasta ahkeroi maatalouden parissa.
Bulgariassa oli 19 ja Kreikassa 13 prosenttia. Belgiassa, Luxemburgissa ja Britanniassa vastaava osuus oli vain yksi prosentti.
Maailman työllisestä työvoimasta maataloudessa työskenteli keskimäärin 39 prosenttia.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
