Tuottajahinnat alenivatkustannuksia nopeammin
Maatalouden tuottajahinnat vajosivat Tilastokeskuksen mukaan tammikuussa 8,1 prosenttia viime vuoden tammikuusta.
Tuotantoon käytettyjen tarvikkeiden ja investointimenojen hinnat laskivat samaan aikaan 2,7 prosenttia.
Etenkin perunan ja viljojen hinnat halpenivat vuoden takaisesta. Kasvituotteiden hintojen laskuksi kirjattiin 16,3 prosenttia, kun eläimissä ja eläintuotteissa laskua oli 2,7 prosenttia.
Ilman turkiksia eläintuotteiden hinnat vahvistuivat pari prosenttia viime vuonna. Maidon hinta nousi 7 ja sianlihan ja kananmunien hinnat laskivat 7 ja 11 prosenttia viime vuoden tammikuusta.
Tuottajahintojen kokonaisindeksi pysytteli kesään saakka ylhäällä, mutta romahti heinäkuussa. Olennaista parannusta ei ole sen jälkeen tullut.
Pudotus painottuu kasvituotteisiin. Viljat ovat 29 ja peruna 46 prosenttia halvempia kuin vuosi sitten. Eläintuotteiden hinnat käväisivät huipulla loppukesällä. Sen jälkeen hinnoista on hävinnyt viitisen prosenttia.
Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan 2,7 prosenttia vuoden 2013 tammikuusta vuoden 2014 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Tuotantoon käytettävien tarvikkeiden ja palvelujen hinnat laskivat 4,1 prosenttia.
Sen sijaan investointeihin käytettävissä tavaroissa ja palveluissa nousu jatkui ja korotusta tuli tasan prosenttia edellistammikuusta.
Maataloustuotantoon käytettävien tarvikkeiden ja palveluiden hintojen laskuun vaikutti etenkin eläinten rehujen ja lannoitteiden halpeneminen.
Rehut halpenivat vuodessa reilut 11 prosenttia ja lannoitteet vajaat 8 prosenttia. Halpeneminen selittyy pääraaka-aineen viljan hintamuutoksilla.
Tuottajahinnat ja tarvikkeiden ja investointituotteiden hinnat ovat nousseet kuluvalla vuosikymmenellä lähes tasatahtia.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
