Lietteen levityksen haju, hitaus ja epäsiisteys ovat nyt historiaa – myös arvostus on saanut uudet mittasuhteet
Mikko Viitala sekä hänen Juho-poikansa ovat nähneet lieteurakoinnin ylä- ja alamäet.
Mikko ja Juho Viitala esittelevät 17 kuution lietevaunua, joka on varustettu 15 metrisellä veitsimultaimella. "Nyt ei jää työstä enää haisevaa lietevanaa. Siisti työnjälki on nostanut myös lieteurakoinnin arvostusta." Kuva: Anne AnttilaMuhoksella sijaitseva Viitalan tila on varsinainen perhedynastia. Perinteisen lypsykarjatalouden ohella tilalla harjoitetaan myös ympärivuotista urakointia, josta mukavan osan lohkaisee sulien kelien aikaan sijoittuva lietteen levitys.
"Kymmenkunta vuotta on ajettu sontaa eri puolille maakuntaa. Toimintasäde on karkeasti sanottuna 120 kilometriä ja keskittymä on pohjoissuunnassa. Asiakaskunta on vakiintunutta ja pääsääntöisesti yksityisiä nautatiloja, mutta levitämme nykyään myös Gasumin lietettä", Mikko Viitala taustoittaa.
Ison osavastuun lieteurakoinnista kantaa myös tilan nuori isäntä, Juho Viitala. Hän on perustanut toimintansa ympärille oman yrityksen, Muhoksen Nurmikonepalvelun.
"Kaikkia munia ei ole laitettu samaan koriin. Kun valmiudessa on aina sopiva määrä kuskeja ja riittävä määrä kalustoa, niin voimme palvella asiakkaita nopeasti, tehokkaasti ja ennen kaikkea laadukkaasti", Juho kertoo.
Sontaurakointiin erikoistuneet isä ja poika Viitala ovat aina liputtaneet lietteen puolesta.
"Parempaa maahöystettä ei ole olemassakaan. Myös kustannustehokkuus on aivan omaa luokkaansa, joten lietteen hyödyt ovat loppujen lopuksi hyvin moninaiset."
Mikko ja Juho ovat tyytyväisiä myös siihen, että lietteen arvostus on hyvässä nosteessa.
"Vielä kymmenen vuotta sitten tilanne oli toinen. Liete herätti suuria tunteita ja tämä oli täysin ymmärrettävää. Kun lietettä levitettiin niin sanotulla letkulevittimellä, niin kyllähän se hieman roiskahteli ja jätti jälkeensä mojovat hajut. Mutta nyt kun kalusto on kehittynyt, niin työskentelemme siististi, hajuja ja jälkiä jättämättä. Ja mikä hienointa; kaluston muuttuminen näkyy suoraan myös mielipiteissä", kaksikko puhelee tyytyväisenä.
Juho sanoo toiminnan perusperiaatteisiin kuuluvan, että lietteen ajosta ei saa jäädä kylille jälkiä.
"Multaaja on tämän alan parhaimpia keksintöjä. Myös muu kalusto on kehittynyt suurin harppauksin ja tämä näkyy laadun lisäksi myös nopeudessa. Ennen tuhannen kuution lietemäärää levitettiin kaksi viikkoa. Nyt sama määrä on pellossa vajaan kahden vuorokauden sisällä. Tämä mahdollistaa lisäksi sen, että liete saadaan peltoon myös oikeaan aikaan."
Lieteurakoitsijoina Mikko ja Juho pitävät tärkeänä, että ala kehittyy ja toimintasuunnitelmissa huomioidaan myös mahdolliset muutokset.
"Sonta on loppujen lopuksi hyvä ja mielenkiintoinen kehittämisen kohde. Varsinkin nykyteknologian aikana siitä voitaisiin ottaa paljon enemmänkin irti."
"Henkilökohtaisesti olemme miettineet muun muassa sitä, että voitaisiinko lietteeseen sekoittaa suoraan lisäravinteita, esimerkiksi typpeä. Tämä olisi pohdinnan paikka jo sen takia, että liete on varsinkin keväällä hidasvaikutteinen. Typen kaltaisen lisäpotkun ansiosta kasvukauteen saataisiin ärhäkkäämpi lähtö."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
