Pohjois-Savossa viljasato kaksi viikkoa myöhässä: "Ei tämä kyllä riemuvoittoa ole"
Siilinjärveläinen viljelijä muistelee edellisen yhtä kylmän kesän osuneen vuodelle 2008.
Tuomo Seppälän tilalla kylmä sää on hidastanut kasvien kehittymistä. Naapuritiloilla näyttäisi hänen mukaansa olevan sama tilanne. Kuva: Pentti VänskäSiilinjärveläinen viljelijä Tuomo Seppälä myöntää, että kylmä kesä on vaikuttanut paljon viljelyyn.
"Kyllä viljat nyt ainakin kaksi viikkoa on keskiarvoa jäljessä – nurmet varmaan saman verran."
Seppälän tilan päätuotantosuunta on siementuotanto.
Tilalla tuotetaan timotein ja nurminadan siementä sekä ohraa, kauraa, vehnää ja rypsiä. Kaurasta, ohrasta ja vehnästä pyritään saamaan myös siementä. Tilalla toimii Peltosiemen ry:n tilapakkaamo.
Vaimo Johanna Seppälä viljelee omaa maatilaansa niin ikään Siilinjärvellä.
Seppälän tilalla nurminadan puinti on normaalisti ajoittunut elokuun ensimmäiselle viikolle. Toisinaan nurminataa on päässyt puimaan jo heinäkuun puolella.
"Tänä kesänä siihen ei ole mitään mahdollisuuksia. Kyllä puinti menee varmaan elokuun loppupuolelle, ellei jopa syyskuulle."
Seppälä arvioi timotein ja viljojen puinnin menevän todennäköisesti syyskuulle.
"Joitain aikaisin kylvettyjä ohria saattaa päästä puimaan jo elokuun puolella. Pääasiassa puinnit painottuvat varmaan syyskuun puolen välin ja lopun puolelle."
Todella lämpöinen ja helteinen elokuu voisi Seppälän mielestä vielä pelastaa tilanteen.
"Mutta jos keskiverto elokuu tulee, niin ei tämä kyllä riemuvoittoa ole."
Seppälä kertoo vehnän olevan isoin kysymysmerkki Pohjois-Savon leveysasteilla.
"On täysi arvoitus, mikä on vehnän puintikosteus ja laatu, jos joutuu myöhään puimaan. Onneksi itsellä ei ole niin paljoa vehnää viljelyssä."
Seppälän tilalla odotukset olivat korkeat, sillä kylvöt päästiin tekemään aikataulussa keväällä.
Kylmä ja kuiva kesäkuu teki kuitenkin paikallisesti tuhoja muutamiin kasvustolohkoihin. Lopullisesti odotukset hyvästä sadosta karisivat heinäkuulle jatkuneen poikkeuksellisen viileän sään myötä.
Seppälän mielestä sää ei ole ollut kuitenkaan aivan ennennäkemätön.
"Muistaakseni vuonna 2008 oli yhtä kylmä kesä lämpötilan ja lämpösumman suhteen. Ehkä tämmöisiä kesiä on karkeasti arvioiden yksi kymmenestä."
Tänä vuonna Siilinjärvellä ongelmaksi ovat muodostuneet myös naakat.
"Meillä on parin sadan yksilön parvi pyörinyt 4–8 aarin peltoalueella ja syönyt viljaa. Alue on koko ajan kasvanut. Vielä ei ole mahdottomasta vahingosta kyse, mutta jos ne siinä vielä kuukauden mellastavat, niin sitten vahinko on jo isompi."
Seppälän mielestä asialle pitäisi pystyä tekemään jotain. Ongelmia eivät tuota yksinään naakat, vaan esimerkiksi hanhet ovat maanviljelijöiden vitsauksena monin paikoin Suomea.
"Naakkakin on viisas lintu. Kaasutykkiin ja muihin pelotteluyrityksiin se kuulemma tottuu nopeasti."
Seppälä haluaa nostaa esiin vielä maatalouden heikon taloudellisen tilan.
"Kulu-tuottosuhde on tällä hetkellä aika lailla kestämätön. On käsittämätöntä, että yhden ammattiryhmän pitää yrittää pärjätä 20 vuoden takaisella tulotasolla samaan aikaan kun kulut ovat nousseet."
"Sitten puhutaan kauniita sanoja ruokaturvasta. Meidän pitäisi pitää ruokaturvaa pystyssä omalla kukkarolla. Ei tämä ole mistään kotoisin. Jotain asialle pitäisi tehdä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
