Maa on yllättävän kuiva
IMATRA (MT)
Imatran Jäppilänniemessä 60 hehtaarilla viljaa viljelevä Tuomo Tontti ei muista, että tähän aikaan keväästä olisi juuri koskaan ollut näin kuivaa.
Kevät tuntui ensin tulevan myöhässä, mutta sitten parissa viikossa tapahtui yllättävän paljon. ”Se varmaan vaikutti, että oli paksu lumikerros eikä routaa lainkaan. Maa on nyt kuiva, mutta pehmeä.”
Maanantaina hän oli tasaus-äestämässä ja arveli saavansa työn valmiiksi iltaan mennessä.
”Jos ei olisi sateen uhkaa, alkaisimme jo kylvää, mutta niin suurta riskiä ei kannata tässä vaiheessa ottaa.”
Tontti viljelee poikansa Jussin kanssa maatalousyhtymänä mallasohraa ja rapsia. Tosin tänä vuonna rapsi vaihtuu kauraan.
”Pölyttäjät tuntuvat hävinneen ja havaitsimme hiukan möhöjuurta, joten pidämme taukoa.”
Muuten rapsi sopii Imatralle hyvin, sillä Laatokan läheisyys nostaa lämpösummaa alueella.
”Ennen myös pölyttäjiä oli hyvin.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
