Halpeneva eurotukee viljan hintoja
Euron hinta vajosi perjantaina alimmilleen yli 11 vuoteen, kun eurolla sai 1,156 dollaria. Halpeneva valtuutta tukee euromääräisiä viljan hintoja, mikä näkyy esimerkiksi vehnämarkkinoilla.
Eurooppalainen vehnä on tällä hetkellä kilpailukykyisintä, vaikka hinnat ovat euroalueella lähellä talven huippua.
Lähin vehnäfutuuri päätyi 197 euroon tonnilta Pariisin hyödykepörssissä perjantaina, mikä on kolme euroa edellisperjantaita enemmän ja saman verran edellä viime vuoden tammikuuta.
Muut maataloushyödykkeet halpenivat 3–5 euroa tonnilta Pariisissa. Yhdysvalloissa myös vehnä halpeni viikossa viitisen euroa tonnilta, kun vienti hiipuu valuuttakurssien suosiessa eurooppalaisia.
Yhdysvaltojen maatalousministeriö, Usda, julkaisi maanantaina odotetun tammikuun sato- ja varastoraportin. Etukäteen hypetetty raportti jäi vaikutuksiltaan laimeaksi.
Perusvire oli odotetun mollivoittoinen. Kaikki viljat ja soija halpenivat Chicagon hyödykepörssissä viime viikolla.
Halpa öljy kurittaa etanolituotantoa rapakon takana ja painaa maissia. Euroopassa biodiesel-yhtiöt ovat samassa liemessä.
Venäjän viljatulli astuu voimaan kahden viikon päästä. Usda arvioi Venäjän vehnäviennin supistuvan kaksi miljardia kiloa aiemmista ennusteista, mutta EU, Ukraina ja Kazahstan paikkaavat.
Suomessa viljat kallistuvat edellisviikkojen tapaan. 50 ostotarjouksesta nousua on 19 tarjouksessa ja laskua kahdessa. Vehnät ja ohrat kallistuvat.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
