Markkinakatsaus: Arla laskee maidon hintaa, toimitusjohtaja ei kommentoi vaikutusta Suomen tuottajiin
Yhdysvalloissa teurastamojen ongelmat kärjistyvät. Viljamarkkinat heiluvat.Monikansallinen meijeriyhtiö Arla laskee maidon tuottajahintaa toukokuussa, kertoo ruotsalainen maatalouslehti ATL.
Lehden mukaan Ruotsissa sekä tavanomaisen että luomumaidon hinta laskee sentillä kilolta.
Arla Suomen toimitusjohtaja Kai Gyllström kieltäytyy vastaamasta MT:lle toteutuuko hinnanlasku Suomessa. Hän vetoaa kilpailulainsäädäntöön.
”Arla Suomessa toimimme aina paikallisen markkinatilanteen mukaan, ja aiomme jatkossakin huolehtia siitä, että suomalaiset maidontuottajamme saavat maidostaan kilpailukykyisen hinnan. Kilpailulainsäädännön vuoksi emme voi avata hinnoitteluun liittyviä asioita julkisuudessa tämän tarkemmin”, Gyllström vastaa.
Euroopassa on ajauduttu maitokriisiin koronapandemian takia. Kotitalouksien kasvava kysyntä ei ole paikannut kysynnän romahdusta ravintoloissa. Lisäksi epävarmuus maailman taloudesta painaa hintoja.
Muutos on käynyt nopeasti. ATL:n uutisessa muistutetaan kuinka Arlan konsernijohtaja Peder Tuborgh arvioi helmikuussa maidon tuottajahinnan nousevan pian.
Uusiseelantilainen meijerijätti Fonterra varoitti tuottajiaan, että maidon hinta on todennäköisesti ensi vuonna nykyistä matalampi. Siksi tuottajien kannattaa investoinneissaan ja muussa rahankäytössä olla tänä vuonna varovaisia.
Viime viikolla GlobalDairyTrade -meijerihuutokaupassa hinnat olivat laskussa. Kaupan yleisindeksi laski alimmilleen 14 kuukauteen.
Laskua siivitti öljyn hinnan putoaminen alkuviikosta, sillä Lähi-idän öljymaat ovat tärkeitä maitotuotteiden ostajia. Hintoja painaa myös kevään tuotantopiikki pohjoisella pallonpuoliskolla.
EU on avaamassa yksityisen varastoinnin tukea rasvattomalle maitojauheelle, voille, juustolle sekä naudan-, lampaan- ja vuohenlihalle, koska näistä tuotteista on ylituotantoa koronakriisin takia.
Tukeen kaavailtua vajaan 80 miljoonan euron pottia on Euroopan maissa arvosteltu riittämättömäksi.
Varastointituki voi onnistuessaan hillitä tuottajahintojen laskua. Toisaalta edellisen maitokriisin jälkeen hintojen nousua saatiin paisuneiden varastojen takia odotella pitkään.
Sianlihan hintaero Suomen ja muun Euroopan välillä kapenee, kun hinnat muissa maissa laskevat.
EU-maiden keskihinta on painunut 1,81 euroon kilolta. Suomessa hinta lähestyy 1,71 euroa.
Hintaero on siten reilu 10 senttiä kilolta, kun esimerkiksi maaliskuussa ero oli 25 senttiä kilolta. Silloin EU-maiden keskihinta hipoi kahta euroa Suomen hinnan ollessa nykyisissä lukemissa.
Saksassa ja Tanskassa sianlihan hinta on laskenut 1,89 euroon kilolta huhtikuun puolivälissä. Maaliskuussa hinta ylitti molemmissa maissa kaksi euroa.
Yhdysvalloissa lihaketjun ongelmat kärjistyvät. Lihajätti Tyson Foods sulki viime viikolla kaksi sikateurastamoaan, kun teurastamon työntekijöiltä löydettiin koronavirusta.
Reutersin mukaan Yhdysvalloissa useiden teurastamojen sulkeminen alkaa pian näkyä kuluttajille tyhjenevinä kaupan lihahyllyinä. Tuottajat sen sijaan eivät saa eläimiään kaupaksi.
Vehnän hinta sai viime viikolla tukea Eurooppaa, Venäjää ja Ukrainaa kurittavasta kuivuudesta sekä Yhdysvalloissa paikoin syysvehnää puraisseesta hallasta. Myös Australiassa osassa maata on jälleen kuivaa.
Lisäksi koronan takia tehdyt vientirajoitukset Venäjällä, Ukrainassa ja Kazakstanissa innostivat markkinoita nousuun. Tilanne voi tarjota toukokuussa Euroopan ja Yhdysvaltojen viljalle parempia vientimahdollisuuksia.
Pariisin hyödykepörssissä vehnän toukokuun noteeraus pysyi viime viikon alun yli 200 eurossa tonnilta.
Torstaina hinta laski alle 200 euron ja perjantai-iltapäivästä liikuttiin 198 eurossa. Vilja ei ole maailmasta loppumassa, mutta satoarviota voidaan joutua laskemaan toukokuussa, jos kuivuudet eivät helpota.
Viljanostajilta kannattaa kysellä sopimushintoja. Osa ostajista tarjoaa vehnän syksyn toimituksille nykyhintoja korkeampaa hintaa.
Maissin tilanne on vehnää heikompi. Maissia käytetään maailmalla paljon etanoliksi ja sen hinta on laskenut öljyn perässä.
Myös rapsi ottaa iskuja öljyn hinnasta, vaikka rapsin satonäkymät Euroopassa eivät ole kummoiset. Perjantaina toukokuun noteeraus Pariisin hyödykepörssissä oli alle 370 euroa tonnilta, kun viikko aiemmin se vielä ylitti 370 rajan.
Kiina täyttää valtiollisia varastojaan. Ajankohta voi olla hyvä, sillä soija ja maissi ovat halpoja. Yhdysvalloista ostaessa täyttyy samalla kauppasovun vaatimukset.
Lue myös:
Vehnän hinta nousi Pariisissa yli 200 euron – taustalla kuivuus ja vientirajoitukset
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

